ROUVA. Kuulen kyllä, lapsi rukka; se on käsittämätöntä.
ASSESSORI. Tekin pidätte siis viinapolttimoa tarpeettomana?
ROUVA. Vastako nyt sen huomaatte? En ainoastaan pidä sitä tarpeettomana, vaan vahingollisena, turmiollisena. Vuosikausia olemme täällä työskennelleet saadaksemme salakapakat hävitetyiksi, ja siinä olimme jo jokseenkin onnistuneet, mutta nyt tulee kokonainen tehdas.
HANNA. Se on nyt vähäpätöinen asia! Mutta mitä syytä on teillä, herra assessori, luulla kanttoria noin halpaan käytökseen vikapääksi?
ASSESSORI. Minä en luule, minä tiedän, minä tunnen summankin.
HANNA. Te tunnette — kenties juuri te itse olette häntä lahjonut?
ASSESSORI. Tavallansa.
HANNA. Tavallansa! Te olette siis itse häntä lahjonut ja kuitenkin siitä julki puhutte, se ei tosiaan ole kauniisti tehty.
ASSESSORI. Te kiivastutte taas, neiti Sommar, vaikka ette vielä kaikkia asianhaaroja tunne. Seikka on, näettehän, sellainen että minä, joka olen lakimies, olen jo kauan ollut Pilbladin asianajajana ja niinpä on joutunut toimekseni tämäkin asia. Kun sitte kunnan ukot täällä alkoivat vastahankaa vetämään, sain Pilbladilta kirjeen, jossa hän käskee minua tarjoamaan rahaa sellaisille henkilöille, jotka voivat jotakin vaikuttaa. Senkin, minulle perinpohjaisesti vastenmielisen toimen olen täyttänyt. Tässä on kirje, jos tahdotte lukea.
(Kaivaa povilakkariansa.)