PROVASTI. Rakkaat lapsukaiset! Hyvät ystävät, veljet ja sisaret! Tällainen on se iloinen, valoisa ja kaunis huone, jossa tästälähin nousevaan sukupolveen kylvetään tiedon siemeniä, jossa nuorisoon lasketaan siveyden perustus ja opetetaan jumalanpelkoa, mikä kaiken viisauden alku ja lähde on. Lapsukaiset, katsokaat tätä huonetta, katsokaat vanhempienne joukkoa, joka teitä ympäröi ja jonka silmät ovat teihin käännetyt. Mitä odottavat he teiltä? He odottavat teiltä ahkeruutta, tottelevaisuutta ja siivoa käytöstä; he odottavat teistä vanhuutensa turvaa, tulevaisuutensa toivoa, he odottavat teissä maansa kunniaa. Nähkäät niitä kyyneleitä, joita he teitä katsellessaan vuodattavat, — ne ovat kaipauksen kyyneleitä kun ajattelevat, ettei heillä ole koskaan ollut sitä tilaisuutta opin ja sivistyksen saantiin, mikä teillä nyt tarjona on; mutta ne ovat myöskin ilon ja toivon kyyneleitä, jotka te, lapsukaiseni, vielä voitte muuttaa kirkkauden helmiksi valaisemaan heidän vanhuutensa ilottomia päiviä.
Ja te vanhemmat ja muut kansalaiset, te kaikki, joille se tuomio on annettu, että joka pahentaa yhden näistä pienemmistä, parempi olisi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen, tekin iloitkaat että silmänne ovat nähneet tämän päivän, joka on lohduttavana esimerkkinä siitä, että vielä voi jotakin hyvää syntyä tällä ajalla, joka muutoin on pahuutta täynnänsä.
(Hannalle.) Teille, hyvä neiti, toivon voimaa ja intoa opetus-työssä, joka ei suinkaan ole helppo. Teidän matkanne ei ole ruusuilla peitetty, sillä raaka on teillä vielä maa raivattava, tie kolea kuljettava, mutta sillä voimalla, joka lähtee rakkaudesta tehtäväänsä, joka vastuksista vahvistuu ja joka luottaa yksin Häneen, sydänten tutkijaan, sillä voimalla on teille kaikki onnistuva. Ja teidän palkintonne on oleva kaunis, sillä se siemen, jota kylvätte, on hedelmäksi kypsyneenä tuhansien onni ja isänmaa on teitä kiitollisessa muistossa säilyttävä.
(Kääntyen assessorin puoleen.) Äsken olimme Herran temppelissä kiittämässä Häntä, jolle ensimäinen kiitos aina ja joka paikassa tulee. Nyt olisi minun kiittäminen sitä miestä, joka lähinnä Häntä tuolla ylhäällä on tämän koulun syntymiseen enimmän vaikuttanut. Mutta mistä löydän siihen sopivat sanat? Kuinka voisin, herra assessori, ajatukseni ilmi tuoda, selittääkseni mitä sydämessäni liikkuu, eikä ainoastaan minun, vaan kaikkien kansalaisten? Hyvät ystävät, huomatkaat mitä rakkaus saa toimeen, totinen isänmaan ja oman kansan rakkaus. Tällä lahjalla on herra assessori laskenut itsellensä muistopatsaan, joka on pysyväisempi kuin mikään vaskeen valettu merkki, ja se on puhuva tulevaisille sukupolvillekin siitä miehestä, joka kansansa sivistämiseksi ja onneen saattamiseksi näin suuren uhrauksen on tehnyt. Omasta puolestani ja seurakuntalaisteni nimessä saan sydämestäni kiittää teitä herra assessori, ja teidän luvallanne nimitämme tätä koulua "Assessori Grasmanin kouluksi", jotta teidän nimenne, ei siitä koskaan katoaisi.
(Monet rientävät puristamaan assessorin kättä.)
ASSESSORI. Hyvä, hyvä — kiitollisuutenne minua liikuttaa. Minä en ole mikään suuri puhuja ja varsinkin suomenkieli sujuu minulta kankeasti, mutta sallikaa minun kuitenkin sanoa sananen näille lapsukaisille. Te olette kuulleet herra provastin kauniit kehoitukset ja toivotukset; minäkin tahdon antaa teille yhden neuvon: oppikaa ennen kaikkia nöyryyttä ja oppikaa ymmärtämään että Jumala on jokaiselle määrännyt toimensa täällä maan päällä, on asettanut toiset korkeammalle, toiset matalammalle, ja tietäkää että se tekee synnin, joka pyrkii korkeammalle kuin siipensä kannattavat. Se on minun neuvoni teille, lapsikullat!
KALSO. Eläköön assessori Grasman!
KAIKKI. Eläköön! Eläköön! Eläköön!
ASSESSORI. Jos suvaitsette, herra provasti, niin käymme katsomaan muitakin huoneita tässä rakennuksessa.
(Katsahtaa Hannaan, joka nyökkää ystävällisesti. Assessori tarjoo käsivartensa rouva Turholmille ja lähtee menemään, provasti edellä. Väki hälvenee. Hanna istuu harmonin eteen ja selailee nuottikirjaa.)