KINNAS, mennessään Kanttorin ohitse. Olettehan tekin, kanttori, nähnyt paljon vaivaa tämän koulun tähden?
KANTTORI, tarttuu kiivaasti Kintaan käteen. Niin, eikö totta? Olenhan minäkin vaivaa nähnyt, olenhan minäkin puuhannut, onhan minullakin hiukan ansiota tämän koulun aikaan saamisessa. Vai kuinka?
KINNAS. No ompa niinkin, ei sovi kieltää: koulun johtokunnan esimies.
Olisittehan tekin kiitos-sanan ansainnut.
(Poistuu.)
III. Kohtaus.
Kanttori. Hanna aikoo lähteä toisten jälestä.
KANTTORI, astuen hänen eteensä. Niin, yhden kiitos-sanan, tai edes kiitollisen silmäyksen — vaan ei mitään! Voi Hanna, mitä sanot sinä: enkö ole edes kiitollista silmäystä ansainnut? Minä tyydyn, jos saan sen edes sinulta.
HANNA. Kiitollisuutta voisi sitten vaatia sekin, joka leipää pyytävälle ojentaa kiven, joka janoovalle tarjoo myrkkyjuomaa.
KANTTORI. Hanna, Hanna! Mistä tulevat nuot sanat? Sinä tiedät kuitenkin kuinka olen tätä koulua harrastanut.
HANNA. Minä tiedän myöskin minkä vuoksi olet sitä harrastanut,