KANTTORI. Kansani vuoksi, jonka lapsi olen, ja sinun tähtesi, jota —
HANNA. Kansan? Sano rahan! — Minun? Sano viinan!
KANTTORI. Oh! — minä aavistan! Sinäkin olet siis asiasta kuullut ja sen vuoksi olet minua viime aikoina välttänyt? Mahdollista on että kaikkien mielestä kenties en ole tehnyt oikein, mutta sinulta odotan hyväksymistä, sillä kaikki — kaikki olen tehnyt rakkaudesta sinuun, Hanna.
HANNA. Vaikene jumalaton! Sinä loukkaat minua kun sanot rakkaudesta minuun tehneesi sellaista, johon ei yksikään kunniallinen mies olisi suostunut. Minä halveksin sinua.
KANTTORI. Mutta ajattelehan ettei meillä olisi nyt tätä koulua eikä sinulla virkaa; ajattelehan että olen saanut viisisataa markkaa suomalaisille kouluille —
HANNA. Suomalaisille kouluille! Voi meitä! Ja sen vuoksi olet sinä valmis valuttamaan kuollettavaa myrkkyä tuhansiin kansalaisiin!
KANTTORI. Sinä et tahdo kuulla selityksiäni.
HANNA. En — mene! Sanoinhan että sinua halveksin.
KANTTORI. Sinä ajat siis minut luotasi niinkuin vieraan koiran, — minut, joka rakastan sinua enemmän kuin silmäini valoa, — minut, jolla ei ole ollut korkeampaa toivoa kuin saattaa sinut onnelliseksi ja mahdollisesti kerran, kun toimeesi väsyisit, tarjota sinulle rauhaisaa kotia.
HANNA. Minä kiellän sinua puhumasta rakkaudestasi, jota inhoon ja jota kuuntelemalla rikkoisin sekä itseäni että erästä toista vastaan.