KANTTORI. Olemme saaneet vihdoin päätetyksi että kansakoulu rakennetaan kun vaan saadaan siihen tarvittavat varat kokoon. Sitten olemme koonneet rahoja suomalaisille oppikouluille. Viime kesänä ai'oimme panna toimeen arpajaiset samaa tarkoitusta varten, mutta silloin kiiruhtivat muutamat pitäjän herrat, assessori Grasman etunenässä, pyytämään arpajaisia urkukassan hyväksi. Heille antoi kuvernööri luvan, meille ei.
HANNA. Assessori Grasman on siis niitä, jotka eivät suomalaisia kouluja suosi?
KANTTORI. Sitä hänen käytöksensä ja toimensa selvästi osoittavat.
HANNA. Ja sellaiseen mieheen luulet tätini suostuvan! Hän, joka on suomalaisuudestaan ylpeämpi kuin me molemmat yhteensä.
KANTTORI. Naisten mielipiteet ovat horjuvaisia ja riippuvat kokonaan siitä mies-seurasta, jossa he liikkuvat, ja varsinkin kun on sydämen asiat taikka vaan rikkaus kysymyksessä, ei naisten periaatteet maksa puhumisen vaivaa — ne häälyvät niinkuin viiri tuulessa.
HANNA. Herra kanttori, missä olet sellaisia naisia nähnyt ja kuinka olet niin kauniita ajatuksia meistä saanut? — Minua vähän kummastuttaa…
KANTTORI. Onnekseni en sellaista ole vielä tähän saakka itse tullut kokeneeksi, mutta sellainen on yleinen luulo miesten keskuudessa.
HANNA. Se ei ole heillä ensimäinen eikä viimeinen harhaluulo!
KANTTORI. Mielelläni soisin että se olisi harhaluulo ja, ellei monet esimerkit toisin osoittaisi, tahtoisin sitä uskoakin. Mutta luuletko esimerkiksi, että jos Turholm vainaja ei olisi ollut harras suomenmielinen, hänen rouvansa kuitenkin olisi sellainen kuin tätisi nyt on? Onhan äitisi koti aivan umpiruotsalainen.
HANNA. Aivan varmaan hän olisi kansallismielinen; hänellä on siksi hyvä ymmärrys ja sydän oikealla paikalla.