ROUVA. Mitä hän vielä sinusta tahtoo? Olipa onni että pelastuit moisesta miehestä.
HANNA, huoaten. Niin, onni todellakin, täti. Mutta katsokaamme mitä hänellä on sanomista.
(Lukee.)
"Minun täytyy tällä hetkellä sanoa sinulle vielä viimeiset sanat. En tahdo ruveta syyttäjäksesi, vielä vähemmän tuomariksesi, sillä hän on olemassa, joka oikeudesta huolen pitää; mutta minun täytyy tunnustaa, etten koskaan olisi odottanut näkeväni sinua sen miehen sylissä, jossa äsken lepäsit. Mutta raha voi kaikki; kun on rikas tarjolla, niin köyhä ajetaan ulos, karkoitetaan yön pimeyteen, elämän kolkkoon erämaahan".
ROUVA. Siinä vielä yksi loukkaus! Hän luulee että kaikki ihmiset ovat rahan orjia yhtä suuressa määrässä kuin hän.
HANNA. Täti, muista että hän on köyhä mies ja rakasti minua.
ROUVA. Sitä parempi sinulle että pelastuit sekä henkisestä että ruumiillisesta kurjuudesta. Siitä saat kiittää minuakin.
HANNA. Kuinka täti?
ROUVA. Minun ansioni se on, että assessorin silmät ovat sinun puoleesi kääntyneet.
HANNA. Suo anteeksi, täti, jos nyt teen kysymyksen, jota monasti ennen olen aikonut tehdä, mutta minä pyydän ettet siitä pahastu: Oliko tuo uhrausta sinun puoleltasi?