ROUVA. Ei, vaan kanttorilta. Meidän täytyy tehdä suora asiasta ja kerrassaan! Olemmekin olleet vaiti liian kauan.
(Menee kiivaasti sivuovesta.)
HANNA yksin. Tällaista mielen harhailua, epävarmuutta ja epäilystä ei voi kauan kestää. Melkein toivoisin merkkiä taivaasta, joka ilmoittaisi missä on oikeus.
VII. Kohtaus.
Hanna. Assessori tulee sisään.
ASSESSORI. Hän on kuollut.
HANNA. Kuka?
ASSESSORI. Kanttori.
HANNA, itsekseen. Voi mitä olenkaan tehnyt! Kirje olisi siis tosi?
Kuollessaan ei kukaan valehtele —
ASSESSORI. Hyvin omituista! — Hän nähtiin äsken tuolla ahkeraan kirjoittavan jotakin. Sitten astui hän ulos kirje kädessä. Pihalla valmistelivat nuoret miehet pistoolejansa ilolaukausten ampumista varten. Hän oli ottanut pistoolin käteensä ja kysynyt oliko siinä luoti sisässä; kun sai kieltävän vastauksen, pyysi hän luotia, painoi sen piippuun, vakuuttaen että se "vaikuttaa paremmin", ja ennenkuin kukaan kerkesi estämään, käänsi hän aseen omaan rintaansa ja laukasi. Hän makaa nyt tuolla hengettömänä ja vanha äiti vieressä tainnoksissa. Huonot raha-asiat luultavasti — muuta en minä voi ymmärtää. Hän käyttikin aina noihin kansallisiin tarkoituksiin paljon enemmän kuin varansa sietivät. — Mutta tapaus on sinua säikähdyttänyt, olethan aivan kuin kivettynyt.