HANNA. Siis kaikki syy on yksin minun?
ASSESSORI. Kas niin, rauhoitu! Onnettomuus on sinua liikuttanut ja saattanut ajattelemaan olemattomia asioita. Anna ajan mennä, kyllä ne pian unhoittuvat.
HANNA, kiihtyneenä. Unhoittuvat! Ja jos unhoittaisinkin hänet, joka nyt on syynsä sovittanut, niin kuinka voisin unhoittaa sinut, joka olisit silmäini edessä alituisena todistuksena kavaluudesta, tekopyhyydestä, valheellisesta isänmaan-rakkaudesta!
ASSESSORI. Siihen sitä aina tullaan! Jollen tietäisi missä seurassa olet kasvanut ja kasvatettu, voisin sanoistasi suuttua; mutta nyt pyydän vaan saada kuulla syyn noihin odottamattomiin loukkauksiin.
HANNA. Tahdon sanoa sen tyynesti: Miksi et ilmaissut minulle olevasi viinatehtaan omistaja? Miksi teeskentelit itseäsi kansan sivistäjäksi, kun olet sen myrkyttäjä? Miksi kuvasit epäiltäviksi sen miehen pyrintöjä, joka kansan sivistystä täydellä todella harrasti, ja saatoit hänetkin rikokselliseksi?
ASSESSORI. Sinä olet mieletön — minä en vastaa tuollaisiin kysymyksiin.
HANNA. Siksi että et voi.
ASSESSORI. Mitä ai'ot tehdä?
HANNA, vetää sormuksen sormestaan ja antaa assessorille. Erota sinusta.
Se olkoon rangaistus sekä sinulle — että minulle.
ASSESSORI. Tuon itsemurhaajan tähden tahdot sinä tehdä itsesi ja minut onnettomaksi!