HANNA. Meidän onnemme ei voi hänen haudallansa kukoistaa.
ASSESSORI. Minä rukoilen sinua, ota aikaa ajatellaksesi ja tyyntyäksesi.
HANNA. Minun ajatusaikani kestää ijankaikkisesti. Sen rangaistuksen olemme molemmat hyvin ansainneet.
ASSESSORI, Rangaistuksen?
HANNA. Niin, se on meidän keskinäinen rangaistuksemme, josta maailma ei mitään tiedä. Mitä tulevaisuus muuta sekä sinulle että minulle tuopi, se on korkeamman rankaisijan kädessä.
ASSESSORI. Sinä raivoat, sinä olet sairas — nuo äskeiset syytöksesi eivät ole tosia!
VIII. Kohtaus.
Edelliset. Rouva Turholm on avonaisella ovella kuunnellut viimeisiä lauseita. Joukko lapsia tulee hänen jälessään huoneesen.
ROUVA ovelta. Ne ovat tosia! (Astuu esiin.) Koko maailma ne tuntee, mutta meiltä on niitä salattu, sillä meitä on luultu teidän liittolaisiksenne. Tuolla ulkona nyt moni sadattelee sekä kanttori-vainajata että teitä, herra assessori, ja meitäkin, Hanna. Se on hirveätä!
ASSESSORI, hetken vaiettua. Mies ei sellaisista vastuksista murru.
Mutta mitä ai'otte te tehdä?