Huone oli ollut ainoastaan muutamia minuuttia suljettuna, kun vaate-kaapin ovi notarin kammarissa aukeni ja Obenreizer astui ulos. Hän meni akkunan tykö, aukaisi luukut, katseli oliko hänelle tie avoinna puutarhan läpi hiipiäksensä näkymättä pois, palasi jälleen takaisin ja istuutui notarin nojaus-tuoliin. Hän oli suljettu huoneesen ja hänen täytyi odottaa viisi tuntia ennenkuin kello löi kahdeksan.
Nämät viisi tuntia mietti hän, osaksi lukien pöydällä makaavia kirjoja ja päivälehtiä, osaksi miettimisellä, ja osaksi kävelemisellä edes takaisin laattialla. Aurinko laskeusi, ja nyt hän pani akkunan-luukut kiini, ennenkuin sytytti kynttilän. Tämän tehtyä, ja koska aika lähestyi lähestymistään, otti hän kellonsa käteen, odottaen ja tarkasti silmäellen tammi-ovea.
Kellon kahdeksaa lyödessä aukeni ovi hiljaa ja vitkaan.
Hän luki nyt järjestään ensimmäisessä rivissä olevain arkkusten päälle-kirjoitukset, vaan ei löytynyt yhtään sellaista nimeä kuin Vendale. Hän muutahti syrjään ensimmäisen rivin ja tarkasteli takana olevia vanhempia ja pienempiä arkkusia, vaan neljään ensimmäiseen oli piirretty ranskalaisia ja saksalaisia nimiä. Viidennen arkkusen kyljessä oli nimi melkein mahdoton lukea. Hän kantoi sen ulos huoneesen ja tutki sitä tarkkaan, sillä se oli peitetty tomulla ja lialla, ja siinä seisoi nimi Vendale.
Avain rippui arkun kanteen sidotussa nauhassa, ja avattuansa kannen, löysi hän arkkusen pohjalta neljä irtonaista paperia, jotka hän levitti pöydälle ja alkoi lukea. Tuskin oli hän minuutin ajan lukenut, kun himoa ja ahneutta osoittavaiset kasvonsa muuttuivat tuiman hämmästyneen ja odotuksessaan pettyneen kaltaisiksi. Vaan hetken mietittyä, kopioitsi hän papereita, kätki ne jällen arkkuseen, asetti tämän taas paikalleen, sulki oven, sammutti kynttilän ja luikahti matkaansa.
Sillaikaa kun varas ja murhaaja hiipi puutarhan kautta pois, seisahti notari ynnä toisen miehen kanssa, joka häntä seurasi, portin eteen. Lyhdyt olivat viritetyt kaitaisella kadulla, ja notarilla oli portin avain kädessä.
"Ette suinkaan saa mennä huoneeni sivutse, herra Bintrey", sanoi hän, "vaan tehkää minulle se kunnia, että astutte sisään. Tämä päivä on kaupunkilaisillemme puoli juhlapäivä — maaliin-ampumisemme — mutta väkeni kyllä kohta palaa kotia. Olipa tuo oikea sattumus että tulitte juuri minulta kysymään tietä ravinto-huoneesen. Ottakaa nyt minun talossani kipinä ruokaa ja juomaa ennenkuin menette sinne."
"Kiitoksia paljo, ei tänä iltana," vastasi Bintrey, "vaan saanko tulla tykönne huomenna kello kymmenen aikana aamulla."
"Minulle olis sangen hupaista, hyvä herra, kohta päästä tilaisuuteen hyvittää sorretun avun-etsijäni kunniaa", vastasi rehellinen notari.
"Sen sortamisen laita voipi olla niin ja näin — mutta sananen korvaanne!"