"Aivanhan se on kuin tavallinen seinä-kello!" sanoi Obenreizer. "Vaan eipä olekaan, huomaan nyt, ettei siinä ole kuin yksi viisari."
"Ei, lempo vieköön, olekaan tavallinen seinä-kello," sanoi maitre Voigt. "Ei, ei, ystäväni. Tuo ainoa viisari kulkee ympäri taulua, ja sitä myöten kuin minä tahdon, määrää hän ajan, milloin ovi aukenee. Katsokaa itse, viisari osoittaa nyt kahdeksan, ja kello kahdeksan aukeni ovi, kuni havaitsitte."
"Aukeneeko ovi useimmin kuin kerran vuorokauteensa?" kysyi Obenreizer.
"Useammin kuin kerran vuorokaudessa?" toisti notari hilpeällä harmilla. "Ette tunne 'Tick-tick'tä,' ystäväiseni. Hän aukaisee oven niin usein kuin tahdon. Katsokaapa taulun alapuolelle. Siinä on seinään tehty puoli ympyrä teräksestä, ja tässä on viisari (niin sanottu 'oijentaja'), joka liikkuu minne käteni sen kääntää. Ottakaa huomataksenne että tuohon teräksiseen puoli-ympyrään on piirretty numeroita, jotka ovat minulle ohjeeksi. Numero I merkitsee: aukene kerta vuorokautena! Numero II aukene kahdesti j.n.e. Joka aamu luettuani kirjeeni ja määrättyäni mitä minun on tekeminen päivän kuluessa, asetan minä oijentajaa. Tekeekö mielenne katsella, miten sitä asetan? Mikäs päivä meillä nyt on? Keskiviikko. Hyvä! Tänä päivänä kokoontuu meidän ampuma-yhteys, ja koska ei ole paljo tekemistä, niin annan puolen jouto-päivän. Kello kolmen jälkeen täällä ei ole mitään työtä tänä päivänä. Mutta kätkekäämme ensiksi kirjalaukku, jossa on kunnallis-hallituksen paperit. Kas niin! Emme tarvitse vaivata 'Tick-tick'tä' aukaisemaan ovea, ennenkuin huomen-aamulla kello kahdeksan. Hyvä! Minä annan viisarin jäädä seisomaan kahdeksalla, ja lykkään oijentajan takaperin numeroon I ja lukitsen oven, ja lukossa se sitten pysyy, ilman aukeamatta, aamuun asti, kunnes kello lyö kahdeksan."
Obenreizerin sukkela mielen-juoksu sai hänen älyämään, kuinka saisi kello-lukun pettämään herransa luottamuksen, ja jättämään paperinsa hänen käytettäväksi.
"Kuulkaapa, herra Voigt," sanoi Obenreizer, kun notari oli valmis sulkemaan oven, "ettekö näe tuolla jotakin liikkuvan arkkusten välissä lattialla?"
Maitre Voigt kääntyi takaisin katsoakseen arkkuisten väliin, ja samassa lykkäsi Obenreizerin sukkela käsi oijentajan numerosta I numeroon II. Jos ei notari sen enempää katselisi teräksistä puoli-ympyrää, niin ovi aukenesi kello kahdeksan tänä iltana yhtä hyvin kuin seuraavana aamuna samaan aikaan, ilman kenenkään tietämättä siitä, paitse Obenreizer yksin.
"Ei se ollut mitään," sanoi maitre Voigt. "Murheenne ja vaivanne ovat tärisyttäneet hermojanne, nuori ystäväni. Mahtoi olla varjo kynttilästäni, jonka näitte, tahi joku rusakka parka, joka eläen ja asuen vanhan lakimiehen paperissa, hiipi kynttilänvaloa pakoon. Hiljaa. Kuulen toisen kirjurin olevan konttorissa. Työhön, työhön, ja laskekaa tänä päivänä ensimmäinen perustus-kivi uuden onnenne rakennukseen!"
Näin sanoen lykkäsi hän Obenreizerin leppeästi edellensä, sammutti kynttilän, heitti vielä hellän silmäyksen kelloon, vaan huomaamatta oijentajan asemaa kellon alapuolella, ja lukitsi jälleen raskaan tammisen oven.
Kolmen aikana suljettiin konttori. Notari ynnä alammaisensa, paitsi yksi ainoa, menivät kaikki katselemaan maaliin-ampumista. Obenreizer oli sanonut, ettei häntä haluttanut ottaa osaa julkiseen juhlallisuuteen; ei kukaan tiennyt, mihin hän oli mennyt. Luultiin hänen menneen ulos yksinäisyydessä kävelemään.