Vendale hämmästyi ja aukasi huulensa puhuakseen, vaan Bintrey pidätti häntä paikalla, niinkuin sitä ennen oli pidättänyt maitre Voigtia.
"Ei," sanoi itsepäinen lakimies, "jättäkää tämä minulle."
Obenreizer pitkitti.
"En tarvitse vaivata teitä kuuntelemaan ensimmäistä osaa kirjeestä, vaan saatan selittää sen sisällyksen parilla sanalla. Kirjeen kirjoittajan tila oli siihen aikaan tämä. Hän oli kauan asunut Sveitsissä miehensä kanssa — oli pakoitettu siihen miehensä terveyden tähden. Kahdeksan päivän kuluessa oli heidän muuttaminen uuteen asuntopaikkaan Neuschatelis-järven rannalla, jotta siellä kahden viikon kuluttua olisivat valmiit vastaan-ottamaan rouva Milleriä vieraaksensa. Sitten kääntyy kirjeen-kirjoittaja tähdelliseen perheen-asiaan. Hän ynnä miehensä olivat kauan eläneet lapsetonna ja molemmat olivat jo luopuneet toivosta saadakaan enään semmoista, he ikävöitsivät yksinäisyyttänsä ja kaipasivat jotakin, joka olisi elämätänsä suloistuttanut, jonka tähden olivat päättäneet omaksensa ottaa jonkun lapsen. Tässä alkaa nyt tähdellisempi osa kirjeestä, ja tästä tahdon siis lukea sen teille sanasta sanaan, niinkuin kirjeessä seisoo."
Hän käänsi ensimmäisen lehden kirjeestä — ja luki ääneensä seuraavaa:
"Mielitkö auttaa meitä, siskoseni, saamaan uutta yritystämme toimeen? Ollemme itse englantilaisia, haluaisimme ottaa englantilaisen lapsenkin. Tämän luulen paraiten onnistuvan löytölasten-huoneessa, ja mieheni neuvon-antajat laki-asioissa kyllä neuvovat sinua Lontoossa, miten on asiassa menetteleminen. Valitsemisen saat tehdä kokonaan mielesi jälkeen, ainoastaan niillä kahdella ehdolla, että hän on poika, eikä vuotta vanhempi — Tahdotko nyt minun tähteni kärsiä tätä vaivaa ja tuoda lapsen muassasi, kun tulet Neuschateliin?
"Minun täyttyy vielä lisätä muutamia sanoja mieheni ajatuksesta tässä asiassa. Koska hän tahtoo säästää lapselta kaiken vastaisen mieli-pahan tunteen, joka ehkä voisi syntyä, jos lapsemme havaitsisi oikean sukuperänsä, niin tulee se kantamaan mieheni nimen ja kasvatettavaksi siinä uskossa, että hän on oma poikamme. Mitä hänelle jääpi perittäväksi kuolemamme jälkeen, tulee hänelle vakuutetuksi ei ainoastaan englantilaisten lakein mukaan tämmöisissä tapauksissa, vaan myös sen mukaan, mikä tässä maassa on tapana, sillä niin kauan olemme jo asuneet tässä maassa, että epäiltävä on, eikö meitä sovi pitää sveitsiläisinä. Ainoa varovaisuus, joka tätä paitse on vaarin otettava, on, että välttäisimme asian ilmitulon löytölasten-huoneesta tulevaisuudessa. Nyt on nimemme jokseenkin harvinainen ja jos meitä kirjoitettaisiin laitoksen päiväkirjoihin, niin saattaisi siitä aina jotakin seurata. Sitä vastoin on tuhansilla ihmisillä sama nimi kuin sinulla, ja jos tahtoisit sinä kirjotuttaa nimesi pöytäkirjaan, niin ei asian ilmituloa siltä puolelta tarvitsisi pelätä. Lääkärimme käskystä me nyt muutamme erääsen paikkakuntaan, jossa entiset olomme ovat ihan tuntemattomat; ja jos suinkin sopii, niin tee hyvin ja tuo mukanasi vieras lapsen-tyttö, kun tulet meille. Asian näin ollessa, sopii sinun sanoa, että lapsi on minun poikani, jota viedään äitinsä tykö sisarensa hoidon alla. Ainoa palvelija, jonka otamme myötämme entisestä kodista on oma piikani, johon saatamme vakaasti luottaa. Niin hyvin Englannissa kuin Sveitsissä kuuluu lakimiesten virkaan olla vaiti silloin kun tarvitaan, jotta siinäkin kohden voimme olla huoletoinna, ja siinä nyt on salaisuutemme! Vastaa ensi postissa, hyvä siskoseni, lupaatko ruveta liittoon meidän kanssa!"
"Salaatteko vielä sen nimen, joka kirjoitti tämän kirjeen?" kysyi Vendale.
"Säästän nimen viimeiseksi," vastasi Obenreizer, "ja ryhdyn nyt toiseen todistukseeni, ainoastaan pieni paperi-lippu, niinkuin näette, ja sen Sveitsiläisen notarin käytettävä, jonka oli määrä kokoon panna asia-kirjat. Se kuuluu näin: 'Kolmantena päivänä Maaliskuuta 1838 omaksi otettu Löytölasten-huoneesta Lontoossa eräs poika-lapsi, joka laitoksen kirjoissa on kutsuttu nimellä Walter Wilding. Se, jonka nimelle lapsi kirjoitettiin pöytäkirjaan, oli leski-rouva Jane Ann Miller, joka tässä asiassa menetteli naidun, Sveitsissä asuvan sisarensa puolesta.' Vielä kipinä kärsimystä!" lisäsi Obenreizer, nähdessään Vendalen repivän itsensä irti Bintrey'stä ja hyppäävän seisaalle. "En tahdo myöskään salata nimeä teiltä. Kaksi pientä paperi-lippua vielä, ja sitten olen päättänyt. Nyt tulee kolmas todistus! Se on erään tohtori Ganz'in kirjoittama heinäkuulla v. 1838; hän vielä elää ja pitää virkaa Neuschatelissa. Tohtori todistaa — saatte paikalla lukea sen itse ensiksi — hoitaneensa mainittua lasta kaikissa hänen lapsitaudissa; toiseksi: että se mies, joka oli ottanut lapsen omaksi pojakseen, kuoli kolme kuukautta ennen tämän todistuksen tehtyä; ja kolmanneksi: että samana päivänä, jolloin todistus kirjoitettiin, jättivät leski ynnä piikansa Neuschatelin, ja lähtivät Englantiin lapsen kanssa. Liitettyäni vielä yhden renkaan lisäksi, on todistus-vitjani valmis. Piika jäi rouvansa palvelukseen tämän kuolemaan saakka, joka tapahtui vasta muutamia vuosia takaperin, ja voipi valallansa ottaa toteennäyttääkseen lapsen kasvamisen nuorukaiseksi, ja siitä mieheksi, sillä miehuuden ijällä hän nyt on. Tuossa on hänen adressinsa Englannissa — ja siinä, herra Vendale, on neljäs ja viimeisen todistukseni!"
"Miksi käännytte minuun?" kysyi Vendale, kun Obenreizer laski kirjoitetun adressin pöydälle hänen eteensä.