"Jumala suokoon anteeksi — minä se olin, herra!"
"Jumala suokoon anteeksi?"
"Olisi parempi kun palattaisiin jälleen siihen, mitä minulla on toimittamista tässä talossa, jos rohkenen niin sanoa," virkkoi rouva Goldstraw. "Teidän suurusaikanne on siis kello kahdeksan. Syöttekö puolipäivästänne keskellä päivää?"
"En tiedä mitä teen keskellä päivää, enkä voi puhua emännöitsiä-toimituksista mitään, ennenkuin selvitätte, miksi kadutte äitilleni osoitettua hyvyyttänne, josta hän viimeiseen hetkeen asti kiitollisuudella mainitsi. Ette suinkaan tee minulle hyvää vaiti olemisellanne, joka päin-vastoin säikähyttää, kiivastuttaa minua, ja saattaa korvani humisemaan."
Uudestaan nosti hän kätensä otsaa kohden ja punaiset kasvonsa menivät vielä punaisemmaksi.
"Kovaa on," sanoi emännöitsiä, "täytymys, astumaisillani palvelukseenne, lausua sanoja, jotka kenties karkoittavat minulta suosionne. Vaan olkaa hyvä, muistakaa, että minä, kuinka tahansa asia päättyy, puhun ainoasti siitä syystä, että olette sen vaatineet, ja koska huomaan, että vaiti-oloni tekee teidät levottomaksi. Sanoessani tuolle rouva-raukalle, jonka kuva teillä on rippuva tuolla, minkä nimen hänen lapsensa oli saanut kasteessa, joka tapahtui Löytölastenhuoneessa, unhoitin minä velvollisuuteni, josta, pelkään, surkuteltavia seurauksia on tapahtunut. Tahdon puhua teille totuuden niin selvästi kuin saatan. Muutamia kuukausia sen jälkeen, kuin olin ilmoittanut rouvalle hänen lapsensa nimen, tuli toinen rouvas-nainen — muukalainen — laitokseemme siinä aikeessa että hän omakseen ottaisi yhden lapsistamme. Hänellä oli siihen tarpeellinen lupa, ja, otettuansa usiampia lapsista likempään tarkastukseen ja tutkintoon, tulematta minkäänlaiseen päätökseen, mieltyi hän äkkiarvaamatta erääsen niistä lapsista — se oli poika — jotka olivat pantut minun hoidon alle. Kaikella muotoa, koettakaa olla vakaa, sir! Ei auta enään salaaminen. Se poika, jonka muukalainen rouvas-nainen otti mukaansa, oli tuon rouvan lapsi, jonka kuva rippuu seinällä!"
Herra Wilding hyppäsi ylös.
"Mahdotonta!" huusi hän kiivaasti. "Mitä te juorittelette? Mikä se on naurettava tarina, jonka kerrotte minulle? Tuossahan on hänen kuvansa! Enkö ole sitä jo sanonut teille? Äitini kuva!
"Kun tämä rouva-raukka monta vuotta jälemmin otti teidät pois hospitaalista," sanoi rouva Goldstraw, "jouduitte sekä hän että te julman erehdyksen uhriksi."
Herra Wilding vaipui taas alas tuolille.