Hän ojensi Sallylle kätensä, jota tämä puristi lempeästi.
"Ette toki vielä kuole, rakas herra!"
"Niin sanoi myös herra Bintrey, mutta arvelenpa, että hän erehtyi. Vanhat lapsuuden tunteet palajavat minuhun jälleen takaisin, Sally — tuo vanha hiljaisuus ja rauha, ennenkun tavan mukaan vaivuin uneen."
Ja hetken kuluttua sanoi hän leppeästi: "Suudelkaa minua, Sally!" ja nähtävää oli, että hän luuli makaavansa entisessä kodissaan Löytölastenhuoneessa.
Niinkuin Sally ennenkin oli kumartunut orpolapsien ylitse, kumartui hän nytkin isättömän ja äidittömän miehen ylitse, ja painoi huulensa hänen otsalle, kuiskaten:
"Jumala siunatkoon teitä!"
"Jumala siunatkoon teitä!" vastasi hän samalla äänellä. Vielä hetken kuluttua, loi hän silmänsä ylös, nyt jälleen tointuneena, ja sanoi:
"Älkää minua liikuttako paikasta, Sally, vaikka aion puhua muutaman sanan. Minä makaan niin levollisesti näin. Luulenpa, että hetkeni on tullut. En tiedä kuinka teistä näyttää, vaan…"
Nyt hän hetkeksi joutui tainnuksiin, vaan tointui vielä kerran.
"En tiedä kuinka näyttää teistä, Sally, vaan minusta se näyttää niin."