Asian laita oli nyt toivoton. Vendale mietti vakavasti kaksi seikkaa. Oliko mahdollista pistää rouva Dorea kammiinin-uuniin? Ei; hän ei olisi mahtunut sinne. Oliko mahdollista pitää rouva Dorea, ei elävänä naisena, vaan muuna huone-kaluna? Voisiko hän katsella tätä rehellistä eukkoa samoilla silmin kuin pöytä, jonka päälle satunnalta oli heitetty jonkulainen hiuspuku harsikosta? Varmaan; sen hän voi ja sen hän tekikin ilman erityistä omantunnon vaivaamista. Mentyänsä istumaan vanhan-aikuiseen akkuna-loukkoon aivan Margueriten ja hänen ompelu-kehänsä viereen, ilmaantui vähäinen liikutus mainitussa huone-kalussa, mutta mitään ääntä siitä ei kuulunut. Muistaa tulee, ettei ole aivan helppo liikuttaa tällaista raskasta kalua, josta taas seuraa se etu, ettei tarvitse pelätä sen niin äkkiä kaatuvan.
Äänetönnä ja varsin hämillä kallistihe kaunis Marguerite ompelunsa yli ja neuloi ikäänkuin olisi henkensä rippunut neulan terässä. Sill'aikaa ajeli hänen kasvoillansa hohtavat ruusut ja lumenvalkoinen vaaleus, ja sormensa osoittivat levotonta, kuumeen-tapaista toimeliaisuutta. Itse tuskin vähemmässä tuskassa älysi Vendale kuitenkin tarpeelliseksi hiljaa ja varovaisesti johtaa häntä siihen tunnustukseen, jonka hän halusi itse tehdä sekä siihen vielä suloisempaan tunnustukseen, jota hän itse ikävöitsi saada kuulla. Naisen rakkaus harvoin voitetaan äkkinäisellä rynnäköllä, se myöntyy vähitellen lähestymisen kautta, ja kuuntelee mieluisammin hiljaista ääntä.
Vendale johdatti hänen muistoonsa heidän entistä yhdessä-oloansa, kun matkustivat Sveitsissä, ja tapaukset tästä onnellisesta, kadonneesta ajasta elähyttivät jälleen heidän mieltänsä. Vähitellen katosi niinikään Margueriten ujous; hän hymyili, tuli puheliaaksi, katseli Vendalea, laiskotteli neulomisessaan ja pisti usein neulansa väärään. Molempain äänet alenivat alenemistaan ja kasvonsa kallistuivat heidän puhuessaan aina likemmäksi toisiansa. Mutta rouva Dor? Rouva Dor käyttäiksi juuri kuin enkeli, hän ei ollut mitään näkevinään, ei virkkanut sanaakaan, parsi vaan ahkerasti Obenreizerin sukkia. Kun rouva Dor tässä toimessaan veti sukkaa vasemmalle käsivarrellensa ja aina väliinsä nosti tätä käsivartta ilmaan, jotta valo paremmin sattuisi hänen työhönsä, ilmestyi kummallisia ja kuvaamattomia hetkiä, jolloin rouva Dor näytti ikäänkuin ylös-alasin istuvalta ja omia ilmaan nostettuja sääriänsä tarkastelevalta. Sitä myöten kuin aika kului, tapahtuivat nämä ilmaan nostamiset aina pitemmällä väli-ajalla. Tuo tuostakin nyykähytteli musta harsikkopuku, painui raskaasti alaspäin ja virkkui jälleen. Pieni läjä sukkia vieri hiljaa rouva Doren polvilta ja jäi makaamaan huomaamatta laattialle. Mahdottoman suuri villalanka-kerä seurasi sukkia ja pyörähti hiljaa pöydän alle. Musta harsikko-puku nyykähytti, painui alaspäin ja virkkui jälleen, nyykähytti vielä kerran, painui alas ja ei virkkanutkaan sen enemmin. Monen-säveleinen äänähdys, kuuluva puoleksi niinkuin suuren kissan hyrräys, puoleksi kuin höylän viiltäminen pehmeätä kaulaa vastaan, kohosi rakastavaisten alentuneitten äänten ylitse, kajahdellen säännön mukaisella väliajalla huoneessa. Luonto ja rouva Dor olivat tehneet liiton auttaaksensa Vendalea. Rehellisin naisista nukkui.
Marguerite kohosi tuoliltansa, pysähyttääkseen rouva Doren kuorsausta, sitä emme tahto sanoa, vaan kuuluvaa unta; mutta Vendale pani kätensä hänen käsivarrelleen ja painoi häntä jälleen alas istumaan.
"Antakaa hänen olla" — kuiskasi hän. "Minä olen odottanut tilaisuutta uskoakseni teille salaisuuden. Sallikaa sen nyt tapahtuvan."
Marguerite istuihe jälleen ja tahtoi tarttua neulaansa, vaan turhaan; silmänsä sekä sormensa pettivät, hän ei löytänyt mitään.
"Olemme puhuneet," sanoi Vendale. "niistä ajoista jolloin ensikerran satuimme yhteen ja jolloin ensikerran matkustelimme toistemme seurassa. Minulla on tunnustus tehtävä, koska olen erästä asiaa salannut. Puhukaamme ensimmäisestä matkustelemisestani Sveitsissä, luettelin teille kaikki ne mielen liikutukset, joita toin muassani kotia Englantiin, paitse yhden ainoan. Saatatteko arvata mikä tämä mielen liikutus on?"
Margueriten silmät tarkastelivat ahneesti ompelusta ja kasvonsa kääntyivät vähän syrjään. Alkoipa ilmauda levottomuuden merkkiä kauniin liivinsä alla nastion tienoilla. Hän ei vastannut, vaan Vendale ahdisti häntä armahtamatta kysymyksellään.
"Voitteko arvata mikä mielen-liikutus Sveitsissä se on, josta en ole vielä teille maininnut?"
Margueriten kasvot kääntyivät taas Vendalea kohtaan ja hieno hymyilys leikitteli hänen huulillansa.