"Antakaa minun mennä," sanoi hän; "Hän on tullut takaisin."
Hän riensi ulos huoneesta, taputtaen sivumennessä rouva Dorea olkapäähän. Ämmä heräsi kaikuvalla kuorsauksella, tuijotti ensiksi yhden sitten toisen olkapäänsä yli, katseli alas helmaansa, vaan ei keksinyt sieltä sukkia, ei villalankaa, ei parsinneulaa. Samassa kuului askeleita portaista.
"Mon Dieu!" sanoi rouva Dor ja värisi kuin haavan lehti. Vendale kokosi ylös sukat ja lankakerät ja nakkasi kaikki yhtenä tukkona rouvan olkapään yli.
"Mon Dieu!" huusi rouva Dor toistamiseen, kun tämä villa-tulva putosi alas hänen avaraan syliinsä.
Ovi aukeni, ja Obenreizer astui sisään. Ensimmäisellä silmäyksellään huoneen ympäri hän huomasi Margueriten poissa-olon. "Kuinka?" kiivastui hän, "onko veljeni tytär mennyt? Eikö hän ole täällä huvittamassa teitä, minun poissa-ollessani? Se on anteeksi antamaton asia. Minä tuon hänen paikalla alas."
Vendale pidätti häntä.
"Minä pyydän että annatte miss Obenreizerin olla," sanoi hän. "Huomaan että olette tulleet takaisin ilman ystävättänne."
"Niin, ystäväni jäi sinne lohduttamaan onnetonta maanmiestämme, Se oli sydäntä leikkaava näky, herra Vendale! Huoneen haltiat koron-kiskojalla — koko perhe kyynelissä! Me syleilemme kaikki toisiamme äänettöminä. Yksin ihmeteltävä ystäväni ei kadottanut malttiansa, vaan lähetti paikalla noutamaan pullon viiniä."
"Saanko puhua muutaman sanan kahden kesken teidän kanssanne, herra Obenreizer?"
"Aivan mielelläni."