"Jos viivyttelette semmoisilla esteillä," sanoi hän, "niin täytynee minun uskoa, että olen loukannut teitä."
Hän vävähti ja katsoi ylös.
"O! ei! ei!" sanoi hän viattomuudessaan; mutta samana hetkenä, kun nämät sanat olivat päässeet huuliltansa, älysi hän minkä merkityksen Vendale oli niille antava. Hänen tunnustuksensa oli vasten tahtoansa tullut ilmi, ja ihana punastus kaunisti nyt poskiansa. Hän teki heikon ponnistuksen päästäkseen irti rakastajansa syleilyksestä, katsoi häntä rukoillen silmiin ja tahtoi puhua, vaan sanat keskeysivät Vendalen suuta suikatessa.
"Päästäkää minut, herra Vendale!" sanoi hän sortuneella äänellä.
"Kutsu minua Yrjöksi."
Hän painoi päänsä hänen rintaansa, ja vihdoin oli nyt koko sydämensä hänen omana.
"Yrjö!" kuiskasi hän.
Neiden käsivarret kietoutuivat lempeästi hänen kaulaansa, ja ujosti koskien huulillansa hänen kasvoja, kuiskasi neiti nuot viehättäväiset sanat: "minä lemmin sinua!"
Sillä suloisella hetkellä, joka tästä seurasi, kuului kolina portin aukaisemisesta ja sulkemisesta selvästi talvisen kadun hiljaisuudessa.
Marguerite kavahti.