"Sanokaa rakkauteen, niin olemme totuutta likempänä."
Obenreizer kavahti tuolilta. Tuo tuskin nähtävä tykytys, joka hänessä oli likeisin aste punastumiseen, ilmausi yhtäkkiä kasvoihinsa.
"Te olette miss Obenreizerin holhoja;" jatkoi Vendale, "ja pyydän nyt teitä osoittamaan minulle suurinta hyvyyttä kuin koskaan voitte, sillä että annatte hänen minulle vaimoksi."
Obenreizer vaipui taas tuolillensa.
"Te oikeen hämmästytätte minua, herra Vendale!" sanoi hän.
"Minä odotan kunnes rauhoitutte jälleen," vastasi Vendale.
"Vielä muuan sana, ennenkuin voin rauhoittua! Ettehän ainakaan ole puhuneet tästä asiasta mitään veljeni tyttärelle?"
"Olen! Minä olen avannut koko sydämeni hänelle, ja on syytä toivoa." — —
"Kuinka?" keskeytti häntä Obenreizer; "te olette kosineet veljeni tytärtä, kysymättä siihen ensiksi minulta lupaa."
Hän löi nyrkkinsä pöytään, ja hukkasi ensi kerran siitä asti, kun Vendale oli tullut häntä tuntemaan, kokonaan aivonsa avaimet.