Obenreizer vaikeni: sumu-pilvi levisi silmäinsä yli, ja tuskin havaittava veren tykytys ilmaantui taas hänen kasvoihinsa.
"Jos tahdotte olla hyvä ja suoda anteeksi, että jätän teidät vähäksi aikaa yksinänne," sanoi hän mittelevällä kohteliaisuudella, "niin haluaisin mielelläni puhua pari sanaa veljenityttären kanssa."
Hän kumarsi ja meni ulos.
Yksin jääneenä kääntyivät Vendalen ajatukset luonnollisesti tutkistelemaan mahdollista syytä Obenreizerin käytökseen. Tämä oli koettanut estää hänen kosimistansa ja teki nyt esteitä naimisellekin, vaikka se nähtävästi tarjosi etuja, joita ei hänenkään varovaisuus saattanut epäillä. Käytöstänsä oli mahdoton käsittää.
Etsiessään vastausta tähän kysymykseen, johtui Vendalen mieleen, että Obenreizer oli melkein samalla ijällä kuin hän; ja että Marguerite, tarkoin mitattu, ei ollut Obenreizerin kanssa niin erittäin läheisessä sukulaisuudessa, koska vaan oli hänen velipuolensa tytär. Hän kysyi siis itseltään rakastuneen helposti heränneellä luulevaisuudella, oliko hänellä ehkä kilpailija kosimisessaan voitettavana, samoin kuin hänellä oli holhoja suostutettavana. Tämä ajatus lensi hänen aivonsa läpi silmänräpäykseksi, vaan ei kauemmin. Muisto Margueriten suutelosta joka vielä hehkui poskessansa, johdatti hänelle suloisesti mieleen, että hetkenkin luulevaisuus nyt oli rikos lemmittyänsä vastaan.
Asiaa tarkemmin tutkittuaan, näytti hänen mielestä Obenreirerilla olevan yksi tahi toinen syy tällaiseen käytökseen. Margueriten kauneus ja suloisuus olivat kalliita koristuksia tässä pienessä perheessä, jolle ne antoivat erinomaisen lumouksen, niinkuin ne Obenreizerillekin tuottivat jonkinlaista mahtavuutta, minkä kautta hän aina osasi tehdä huoneensa viehättäväiseksi. Näitä Margueriten miellyttäviä omaisuuksia hän aina enemmin tahi vähemmin tiesi käyttää omain, itsekästen tarkoitustensa edistämiseksi. Oliko hän se mies, joka tahtoi menettää tällaisia etuja, saamatta sijaan mahdollisesti suurimpaa korvausta niitten menettämisestä? Yhdistys Vendalen kanssa naimisen perustuksella tarjosi tosiaan luotettavia etuja; mutta Lontoossa löytyi monta sataa nuorta miestä, paljoa rikkaampaa ja mahtavampaa kuin Vendale. Oliko mahdollista, että tämän miehen kunnian-himo tavoitti itselleen korkeampia etuja, kuin mitä Vendalen esittämä naiminen hänen veljensä tyttären kanssa lupasi hänelle. Vendalen tätä itseltään kysyessä, ilmausi mainittu mies uudestaan hänen viereensä, antamaan vastausta siihen, taikka ei antamaan.
Nähtävä muutos oli tapahtunut Obenreizerilla, kun hän jälleen istuutui. Käytöksensä ei ollut niin vakava ja surutoin kuin ennen, ja suupielissään näkyi jälki jostakin mielen-liikutuksesta, joka ei vielä ollut asettunut. Hän oli puhunut jotakin Vendalesta tahi itsestään, joka oli herättänyt Margueriten inhon ja ensi kerran pakoittanut hänen lausumaan omaa vakaata tohtoansa. Asian laita saattoi olla niin, mutta aivan varmaa tuo ei ollut. Ainoasti niin paljon voi sanoa, että hän näytti siltä kuin olisi tullut tappiolle.
"Minä olen puhunut veljenityttären kanssa;" alotti hän, "ja saanut tietää ettei teidänkään vaikutus-voima ole riittänyt tekemään häntä sokiaksi sille epä-suhtaisuudelle säädyn puolesta, joka seuraa tarjoustanne."
"Rohkenenko kysyä," sanoi Vendale, "onko tämä ainoa päätös, johon olette tulleet puhuttuanne miss Obenreizerin kanssa."
Silmänräpäyksen leimaus lensi Obenreizerin sumu-pilvestä.