"Sanokaa ensiksi, ett'ette ole kipeä."
"Kipeä? En ollenkaan!"
"Minä näin ilkeän unen teistä. Miksikä olette vielä vaatteissa?"
"Yhtä paljon syytä on minullakin kysyä teiltä, ystäväni, miksikä olette ylhäällä ja riisuttu."
"Sen olen jo maininnut. Näin ilkeän unen teistä ja sitten on minun ollut mahdotonta nukkua. Oli mahdotonta pysyä huoneessani, tietämättä miten teidän oli laitanne, ja vaikea oli minun tulla tännekin. Minä olen kauvan seisonut ovenne takana ja epäillyt, menisinkö sisälle. Toisen on kyllä helppo nauraa unelle, joka ei ole häntä vaivannut. Vaan missä kynttilänne on?"
"Se on loppunut."
"Minulla on yksi alkamaton huoneessani. Lähdenkö sitä noutamaan?"
"Jos olisitte niin hyvä."
Obenreizerin huone oli ihan vieressä ja hän ei viipynyt kuin silmänräpäyksen. Palattuansa kynttilällä, heittäysi hän polvilleen kamiinin eteen ja sytytti sen; mutta hänen siihen tarkoitukseen puhaltaessaan tulta hiileen havaitsi Vendale, katsahdessaan alas, hänen huulensa olevan vaaleat ja vapisevan jostaan mielenliikutuksesta.
"Niin," sanoi Obenreizer, asettaen sytytettyä kynttilää pöydälle, "se oli ilkeä uni. Katselkaapa vaan minkä näköinen olen!"