"Ette saaneet nukkua viime yönä, ja veri nousee useasti päähän tämmöisellä pakkasella," sanoi Obenreizer, "sen olen havainnut. Mutta, kuten nyt näyttää, olemme matkustaneet turhaan."
"Mitä tarkoitatte?"
"Niin, kauppa-huoneen päällysmies on tällä erää Milanossa. Niinkuin tiedätte on meillä viinin-kauppa Neuschatelissa ja silkki-kauppa Milanossa. No niin, koska silkki viimeisinä aikoina on vaatinut suurempaa huolen-pitoa kuin viini, niin on Desfresnier äkkiarvaamatta kutsuttu Milanoon, ja Rolland, toinen osakas, hänen lähdettyä, sairastunut, ja lääkärit ovat kieltäneet häntä puhumasta kenenkään kanssa. Neuschatelissa odottaa teitä kirje näistä asioista. Minä kuulin sen ensimmäiseltä viinin-kuljettajalta, jonka kanssa näitte minun haastelevani. Hän sanoi saaneensa terveisiä teille, jos tapaisi teitä matkalla. Mitä nyt aiotte tehdä? Kääntyä takaisin?"
"Matkustaa eteenpäin;" vastasi Vendale.
"Eteenpäin?"
"Niin eteenpäin. Vuorten yli Milanoon."
Obenreizer herkesi polttamasta katsellakseen Vendalea. Sitten veti hän taas syvän savun, silmäellen tietä ylöspäin ja alaspäin ja kiviä jalkainsa juuressa.
"Minulla on tähdellinen asia toimitettavana," sanoi Vendale; "useita noista kaivatuista lanketeista voidaan käyttää samalla lailla, ellei pahemminkin; minua on kehoitettu aikaa menettämättä auttamaan kauppa-huonetta varkaan kiini saamisessa eikä mikään saa minua kääntymään takaisin!"
"Eikö?" sanoi Obenreizer, ottaen sikarin suustaan ja nauraen, sitten ojensi hän matka-kumppanilleen kätensä ja lisäsi: "no, ei totta maar mikään elämässä siis minuakaan enään saa palaamaan! Hoi, kuski! Anna mennä!"
Ajettiin pitkin yötä. Lunta oli tuiskunut, vaan nyt alkoi vähin suveta, jotta täytyi väsyneitten hevosten tähden enemmiten ajaa kävellen. Aurinko oli noin tunnin aikaa ollut näkyvissä, kun vaunut seisahtuivat erään ravintolan eteen Neuschatelissa kuljettuansa kaksitoista peninkulmaa kahdeksassa kolmatta tunnissa.