Nautittuansa pikaisen virvoituksen ja vaatteita muutettuansa, lähtivät matka-toverit yhdessä Desfresnier & C:n konttoriin, jossa saivat viinin-kuljettajan mainitseman kirjeen, joka sisälsi vääräntäjän keksimiseen tarpeelliset kirjoitus-mallit. Koska Vendale pysyi järkähtämättä päätöksessään matkustaa kiireimmittäin eteenpäin, oli ainoastaan määrääminen, mitä tietä valittaisiin kuljettavaksi Alppien yli.
Opastajain ja muulin-ajurein ajatukset noista kahdesta teistä, jotka veivät toinen S:t Gothardin toinen Simplonin vuorisolain läpitse, olivat ihan erilaiset, ja molemmat nämät paikat olivat vielä liiaksi kaukana heistä, että saaduista tiedoista olisi mitään erityistä hyötyä ollut, varsinkin koska hyvin hyvästi tiesivät, että pyry-ilma yhdessä tunnissa saattoi kokonaan muuttaa teitten äskeistä tilaa, jos oli tämä vaikka kuinka todenmukaisesti kuvailtu. Vaan koska tie Simplonin yli näytti ylimalkaan olevan luotettavin, päätti Vendale sitä seurata. Obenreizer ei ollut ollenkaan osaa ottanut keskusteluun, eikä virkannut sanaakaan.
Eteenpäin ja yhä eteenpäin meni matka Genf'iin, Lausanne'en, pitkin järven aavaa rantaa Peway'hin, ja sieltä mutkistelevaitten vuori-kulmain välitse ihanaan Rhonen laaksoon. Ikävä yksi-äänisyys vaunu-rattaitten pyörimisessä yötä päivää alkoi vihdoin kuulua matkustavaisten korvissa ikäänkuin hyrisevältä kellon-koneelta, joka niille ilmoitti ajan kulkua. Äkkinäistä suvi-ilmaa seurasi nyt ankara pakkanen pimeän ja sumuisen ilman kanssa, Alppien vuori-kukkulat näkyivät etäältä ja kuvastivat lika-harmaata taivasta vasten, ja läheisimmillä ja matalimmilla harjanteilla oli niin kosolta heijaisevan-valkeaa lunta, että järvet, virrat ja kosket sen rinnalla näyttivät melkeen sameilta ja likaisilta, ja kylätkin saivat vaalennetun ja likaisen muodon. Oli tauonnut tuiskumasta ja lunta ei näkynyt teillä. Harmaa sumu, joka leveni laakion yli ja jääti matkustavaisten hiukset ja vaatteet, oli ainoa vaihe ikävällä matkalla. Ja lakkaamatta pyörivät rattaat yötä päivää ja lakkaamatta soittivat ne toisen matkatoverin korvissa sitä nuottia, joka nyt oli tullut Rheininvirran soitelman sijaan: "Aika ryöstää häntä elävänä on mennyt, minun täytyy hänet murhata."
Vihdoin ehtivät pieneen köyhään Briegin kaupunkiin Simplon-vuoren juurella.
Oli jo pimeä illalla kun tulivat tänne, vaan kuitenkin havaitsivat kuinka kääpiön-kaltaisilta näytti sekä ihmiset että rakennukset täällä, verrattuna niihin jättiläisvuoriin, jotka kohosivat heidän ympärillänsä. Tänne täytyi jäädä yöksi, ja täällä oli lämmintä, ruokaa ja viiniä, sekä sen jälkeen taas keskustelu opastajain ja kyyti-miesten kanssa. — Neljään päivään ei ollut yksikään ihminen kulkenut vuoren-solan läpitse. Vuori oli toisella puolen lumirajaa liian pehmeä rattaille, vaan ei sentään tarpeeksi kova reelle. Lunta oli jo monta päivää tuntunut olevan ilmassa, vaan, kumma kyllä, sitä ei vielä satanut; kuitenkin oli varmaan pyry-ilma kohta tulossa. Ajo-kaluilla ei ollut yrittäminenkään päästä läpitse, ja matka oli tehtävä joko muuleilla taikka jalkasin, vaan kummassakin tapauksessa täytyi taitavimmille opastajille maksaa tavallista korkeampi palkka, olkoon sitten että onnistuivat saattamaan matkustavaiset ylitse, tahi pakoitettiin palaamaan kesken.
Tähänkään keskusteluun ei ottanut Obenreizer osaa, vaan istui hiljaa ja äänetönnä kamiinin edessä, polttaen sikaria, kunnes huone oli tyhjänä ja Vendale lykkäsi asian hänen päätettäväksi.
"Pah!" tuhisi hän. "Olen kyllästynyt noihin vaivaisiin raukkoihin ja heidän ammattiinsa. Se on loppumatta sama virsi heidän virka-toimituksesta tänään, ikäänkuin vuosia takaperin, ollessani itse ryysyinen poika nulikka. Mitä me kaksi siis tarvitsemme? Niin, me tarvitsemme laukun selkään ja vahvan, rautakiskoisen sauvan käteen. Opastajaa emme tarvitse ensinkään; me tulisimme vaan häntä opastamaan, sen asemesta että hän opastaisi meitä. Jätämme kapsäkit tänne ja kävelemme yhdessä vuoren yli. Olemmehan ennenkin matkustaneet yhdessä vuorten yli, ja olenhan minä syntyisin vuori-asukas ja tunnen tämän solan — mieliipä sanoa maantien — ihan ulkoa. Armosta sallittakoon noiden raukkain hoitaa virkaansa muitten tarpeeksi; vaan meitä he eivät saa viivyttää ansaitaksensa enemmän rahaa, joka heillä kuitenkin on ainoana tarkoituksena."
Hyvillään toivosta päästäkseen pulasta ja voidaksen katkaista sekaisen solmun, antoi Vendale — voimakas, pelkäämätön ja vakava päätöksessään lähteä matkalle, kuten olikin, ja sentähden myös taipuva viimeiseen viittaukseen, — mielellään suostumuksensa. Kahden tunnin kuluessa oli kaikki matkaan tarpeelliset neuvot ostettuna ja laukut pakattuna. Sitten pantiin levolle.
Herättyänsä aamulla hämärässä näkivät he puolet kaupungin asukkaista kokoontuneena kaitaiselle kadulle katselemaan heidän lähtöänsä. Väki haasteli keskenänsä joukoissa, opastajat ja kyytimiehet kuiskasivat loitompana ja katselivat tuon tuostakin taivasta. Ei kukaan toivonut heille onnea matkalle.
Kun alkoivat ylös nousemistansa vuorelle, näkyi vilahdukselta aurinko muuten muuttumattomalla taivaalla, ja muutti hetkeksi kaupungin soleat tornin-huiput hopean hohtaviksi.