"Kyllä, olen itsekin kerran kulkenut sen yli."
"Kesä aikanako?"
"Niin, silloin kuin matkat tavallisesti tehdään."
"Niin, mutta tähän aikaan vuodessa on matkaileminen täällä ihan toista," sanoi Obenreizer ilkkuvaisesti, ikäänkuin olisi hän huonolla tuulella ollut. "Minkä-kaltainen vuoren-sola tähän aikaan vuodessa on, sen tuntevat herrat matkailijat aivan vähän."
"Te olette opastajani," vastasi Vendale hyväntahtoisesti, "ja minä luotan teihin."
"Niin olen," sanoi Obenreizer, "ja aionkin viedä teidät matkanne perille. Tuossa näkyy silta edessämme."
Olivat nyt tulleet jylhään ja kamoittavaan vuoren-rotkoon, jossa lunta makasi kosolta ympärillä sekä allansa ja päänsä yli. Puhuessansa viittasi Obenreizer sormella siltaan ja tarkasteli Vendalen kasvoja omituisella mielen ilmauksella omissa kasvoissansa.
"Jos minä nyt opastajananne olisin antanut teidän kulkea edellä, ja kehoittanut teitä huudahtamaan pari kertaa, niin olisi kauheita lumi-tönkäleitä kentiesi syöksynyt alas vuorilta, ja nämät ei ainoastaan tappaneet, vaan myös haudanneet teidät ikuisiksi päiviksi."
"Se voipi kyllä olla mahdollista."
"Se on aivan varmaa. Mutta tämä nyt ei kuulu opastajan toimeen. Menkää siis äänetönnä eteenpäin; muuten saattaisi seuraus varomattomuudestamme olla se, että lumi-vyöry minun musertaisi ja peittäisi. Käykäämme siis eteenpäin."