"Rosvohan olette! Mitä olette minulle tehneet?"
"Te olette tyhmä raukka; olen nukuttanut teitä uni-juomalla. Te olette jo kerran tätä ennen osoittaneet olevanne tyhmä raukka, sillä minä saatoin teidät jo kerran horroksiin matkalla, koetellakseni uni-juoman voimaa. Niin, te olette alusta loppuun asti olleet tyhmää tyhmempi, sillä minähän se olen varas ja väärentäjä, ja muutaman hetken perästä, kun makaatte horroksissa ja liikkumatonna jalkaini edessä, ryöstän minä teiltä kaikki paperinne ja todistuksenne varasta ja väärentäjää vastaan, joita kannatte taskussanne!"
Kavaluudella voitettu mies parka koetti turhaan pudistaa unen jäsenistään; se oli jo päässyt semmoiseen valtaan hänestä, että hän tylsä-mielisyydessään ihmetteli, kuka heistä oli haavoitettu, ja oliko se hänen vai Obenreizerin veri, joka punersi lumen hänen vieressänsä.
"Mitä pahaa minä olen teille tehnyt, että näin käytätte itseänne minua kohtaan?" kysyi hän synkällä äänellä ja sammaltavalla kielellä. "Minkä tähden pyritte murhaajakseni?"
"Mitäkö pahaa olette minulle tehneet? Olisittehan saattaneet minut onnettomuuteen, ellen olisi katkaissut matkanne. Kirotulla kiireellänne estitte minua takaisin maksamasta rahoja niin varhain, että olisin välttänyt asian ilmi-tulon. Mitä pahaa olette minulle tehneet? Olettehan aina olleet tielläni, ei ainoastaan kertaa eikä kahdesti, vaan alinomaa. Enkö koettanut päästä teistä erille heti tuttavuutemme alussa? Vaan se ei onnistunut, ja sen vuoksi kuolette nyt!"
Vendale koetti järjestää ajatuksiansa, puhuakseen jotakin ja ottaakseen ylös sauvansa, jonka oli kadottanut. Vaan kun ei onnistunut sen löytäminen koki hän kömpiä eteenpäin ilman mihinkään nojaumatta. Mutta kaikki oli turhaa, ihan turhaa. Hän kompastui ja lankesi silmilleen, niin että jäi makaamaan aivan syvän kuilun partaalle, jonka sivutse tie kulki.
Tainnoksissa, puoleksi nukkuneena, kykenemätönnä nousemaan ja seisomaan jaloillansa, pimenneellä näöllä ja heikonneella kuulolla, teki hän kuitenkin niin väkevän ponnistuksen, että hetkeksi jälleen tointui. Nojautuen käsivarsiinsa, kohotti hän päätä ja näki Obenreizerin seisovan vakaana vieressänsä, vieläpä ymmärsikin mitä hän sanoi.
"Kutsutte minua murhaajaksi," virkahti hän katkeralla, pilkallisella naurulla. Nimi vaikuttaa sangen vähän asiaan. Ja kuitenkin olen minäkin pannut henkeni alttiiksi, sillä vaaroja kaikenlaisia on minua ympäröitsemässä ja kentiesi ei minulle onnistukaan elävänä päästä täältä! Myrsky alkaa uudestaan raivota. Minun täytyy saada paperinne heti paikalla. Joka hetki on mulle kallis, henkeni rippuu siitä että joudun."
"Malttakaa vähän!" huusi Vendale tarttuen viimeisellä hurjalla voiman-ponnistuksella ahneisin käsiin, jotka jo koperoivat hänen taskuansa. "Antakaa olla! Älkää koskeko! Menkää matkaanne! Jumala suojelkoon Margueritea! Kaikeksi onneksi ei hän koskaan saa tietää millä tavalla kuolin. Astukaa vähän edemmäksi, jotta saan katsella veren-himoisia kasvojanne. Ne johdattanevat nyt mieleeni erään huolettavan muiston."
Kun Obenreizer näki, kuinka raivoisasti Vendale taisteli pysyäksensä selvillä, pelkäsi hän, että maassa makaava mies hetkeksi saisi voimansa takaisin, vieläpä kentiesi viiden miehen väkevyydenkin, eikä vielä uskaltanutkaan lähestyä. Katsoa tuijottaen vihollistansa tuimilla silmillä, sammalti Vendale seuraavaiset katkennaiset sanat: