"Eteenpäin avuksi! Avuksi!" huusivat miehet, ja iloisesti, kaikuvasti haukkuen juoksivat koirat tietä myöten eteenpäin.
"Kaksi hullua lisäksi!" sanoivat miehet pysähtyen ja katsoen etehensä kuun valossa. "Onko mahdollista? Ja toinen päälliseksi vielä nainen!"
Kumpikin koira piti lähestyvää naista hameen liepeestä kiinni, ja veti häntä muassaan. Nainen taputteli niitä lähestyen miehiä tottuneen vuoren-kulkijan askeleilla. Häntä seurasi raskas-jalkainen miehenpuoli, joka hikoili ja ähkyi liiallisesta ponnistuksestaan.
"Rakkaat opastajat, te matkustavaisten uskolliset ystävät, minä olen teidän maassanne syntynyt ja kasvanut, ja me etsimme kahta herraa, jotka ovat kulkenet vuoren-solan kautta ja aikoivat majataloon illaksi."
"He tulivatkin sinne, mamseli!"
"Kiitetty olkoon taivas, oh, kiitetty!"
"Mutta valitettavasti lähtivät jälleen matkalle, ja me olemme juuri aikeessa mennä heitä etsimään, vaan meidän on täytynyt odottaa, kunnes myrsky asettui. Se on raivonnut julmasti näillä paikoin."
"Rakkaat opastajat, te matkustavaisten uskolliset ystävät, suokaa minun lähteä mukaanne! Antakaa minun, Jumalan tähden, seurata teitä! Toinen noista herroista on tuleva mieheni! Minä lemmin häntä, o, niin suuresti, niin suuresti! Niinkuin näette, en ole ollenkaan väsynyt. Minä olen suvultani talonpoikainen tyttö, ja olen kohta näyttävä teille, että osaan taitavasti sitoa itseni köyteenne kiinni. Omilla käsilläni minä sen teen ja vakuutan että olen rohkea ja voimakas. Mutta antakaa Jumalan tähden! Jos häntä on kohdannut onnettomuus, niin lempeni hänet löytää, kun ei mikään muu enää auta. Polvillani, hyvät ystävät, ja sen rakkauden nimessä, jonka äitinne osoittivat isillenne aikanansa, rukoilen minä teitä!"
Raa'at, vaan hyväntahtoiset miehet tulivat liikutetuiksi.
"Tarkkaan tutkittu hän voipi olla oikeassa," tuiskasi toinen miehistä toiselle. "Hän näkyy osaavan vuorilla vaeltaa. Katsopa vaan, kuinka ihmeellisesti hän on tänne tullut! Mutta tuo herra vieressänne, mamseli?"