Ensiksi John Jago alkoi selvitellä, mistä syystä hän salaa oli luopunut talosta. Nöyryytetty ylpeys — suuresti nöyryytetty Naomin ylenkatseellisen kiellon ja Ambrosen solvauksen kautta — oli syynä hänen lähtöönsä Morwick'ista. Hän tunnusti lukeneensa kuulutuksen ja että kuulutus tosiaan oli yllyttänyt häntä pitämään itseään piilossa!
"Tultuani nauretuksi, solvatuksi ja ylönkatsotuksi", sanoi tuo raukka, "olin minä iloinen huomatessani, että muutamilla teistä oli tärkeitä syitä, joiden vuoksi te toivoitte minun palaavan. Teistä, neiti Naomi, nyt riippuu pidättää minua täällä ja houkutella minua pelastamaan Ambrosea nimeni ilmottamalla".
"Mitä te tarkoitatte?" kuulin minä Naomin kysyvän ankaralla äänellä.
Hän puhui hiljemmin; mutta minä kuitenkin voin kuulla hänen puhettansa.
"Luvatkaa minulle, että tahdotte ruveta vaimokseni", sanoi hän, "ja huomenna minä menen tuomarin luokse ja näytän olevani hengissä".
"Mutta jos kieltäisin?"
"Silloin minä taasen katoan, eikä kukaan teistä saa selkoa minusta, ennenkuin Ambrose on hirtetty".
"Oletteko kyllin ilkeä tehdäksenne, mitä sanotte, John Jago?" kysyi tyttö ääneensä.
"Jos te rupeatte meluamaan", vastasi hän, "tulette, niin totta kuin Jumala on taivaassa, tuntemaan käteni kurkussanne! Nyt on minun vuoroni, neiti; eikä minun kanssa ole leikkiä laskeminen. Tahdotteko minua mieheksenne — sanokaa jaa tahi ei?"
"Ei!" vastasi Naomi korkealla ja vakavalla äänellä.