Nainen puristi ystävällisesti käsiäni kysyessään tätä; hänen silmänsä katsoivat minuun ystävällisellä, hellällä silmäyksellä, joka tunki läpitseni kuten tuli. Sanat sammuivat huulillani; en voinut vastata hänelle.
Hän ymmärsi minua, vaikka en puhunut sanaakaan.
"Te olette antaneet minulle elämisen halua ystävällisellä kohtelullanne", sanoi hän. "Ystävällisyys vaikuttaa kummallisesti naisiin ja koiriin sekä muihin kotieläimiin. Miehet ovat ainoat, joihin ystävällisyys ei vaikuta. Olkaa huoleti — minä lupaan pitää yhtä suurta huolta itsestäni, kuin olisin onnellisin nainen maailmassa; mutta älkää antako minun viivytellä teitä täällä. Mihin aiotte mennä?"
Minä kurja, heikko raukka olin taasen unohtanut äitini — vaikka pidin lääkepulloa kädessäni!
"Menen kotia", sanoin minä. "Mihin aiotte te jäädä yöksi?
Ravintolaonko?"
Hän nauroi katkeralla äänellä ja viittasi latoa.
"Tuossa on minun ravintolani tänä yönä", sanoi hän. "Kun väsyin ympärikiertelemisessä, lepäsin siellä".
Me lähdimme molemmat yhdessä kotiapäin. Minä rohkenin kysyä, oliko hänellä ystäviä.
"Luulin minulla olevan yksi ainoa ystävä jälellä", sanoi nainen, "muuten ette koskaan olisi tavanneet minua tässä paikassa. Näyttää siltä kuin olisin ollut väärässä. Minun ystäväni ovi suljettiin silmäini edessä muutama tunti sitten; ystäväni palvelia uhkasi minua poliisilla. Minulla ei ollut mihinkään muualle menemistäkään, kun olin koettanut onneani teidän naapurissanne; eikä minulla ollut mitään muuta jälellä, paitsi nämä kaksi killinkiä ja nämä ryysyt. Kuka kunniallinen ravintolanisäntä tahtoisikaan ottaa minua vastaan huoneisiinsa? Kierreskelin ympäri, miettien miten pääsisin päiviltäni — silpomatta itseäni ja ilman suuritta tuskitta. Näillä seuduin ei ole jokea. En voinut käsittää, miten surmaisin itseni, kun kuulin teidän soittelevan lääkärin kelloa. Näin vilahdukselta pulloja apteekissa, kun lääkäri päästi teidät sisään — ja kohta juolahti unijuoma minulle mieleen. Ketä varten ovat nämä lääkkeet? Vaimoanneko varten?"
"Olen naimaton".