"Minulla, äitini, ei ole mitään sanomista teille".
Hän antoi minulle merkin kumartua pään-aluksen yli ja suudella häntä.
"Jumala siunatkoon sinua, rakas lapseni", sanoi äiti, "ja olkoon sinulle suotu nähdä monta onnellista syntymäpäivää!"
Hän pusersi kättäni, ummisti väsyneet silmänsä ja vaipui pian rauhalliseen, tyveneen uneen.
Hiivin taasen alas portaita. Äitini minuun tekemä vaikutus seurasi kaiketi minua astuessani alas. Ainakin minä seisahduin laskiessani käteni suljetun köökin oven lukolle ja sanoin itsekseni:
"Jos lähtisin pois talosta tahi kylästä puhumatta sanaakaan enää hänen kanssansa?"
Olisinko tosiaan tällä tavoin välttänyt kiusauksen, jos itse olisin päättänyt? Kuka voi sen sanoa? Nyt ei minulla itsellä ollut päättämisvaltaa? Siinä vielä seisoessani ja epäillessäni, kuuli nainen minun olevan oven takana ja aukasi köökin oven. Meidän silmämme kohtasivat toisensa. Tämä ratkasi koko asian.
Me olimme toistemme seurassa pari tuntia, eikä kukaan voinut aavistaakaan meidän olevan siellä, eikä liioin kukaan meitä häirinnyt. Tämä oli kyllin pitkä aika naiselle kertoakseen minulle kuluneen elämänsä salaisuuksia. Kyllin pitkä aika naiselle valloittaakseen minua ja tehdäkseen kanssani, minkä hän halusi. On turha tässä kertoa kaikista niistä onnettomuuksista, jotka olivat kohdanneet häntä; ne olivat liian tavallisia voidakseen huvittaa ketään.
Naisen nimi oli Alicia Warlock. Hän oli syntynyt ja kasvatettu kuten korkeasäätyinen nainen. — Hän oli menettänyt asemansa yhteiskunnassa, arvonsa ja ystävänsä. Siveys kauhistui katsoessaan häntä ja pahe oli saanut häntä valtoihinsa kokonaan. Hän oli inhottava, mutta hän lumosi minut. Onko tuo sitten niin kumma? Muistakaa, kuka minä olen. Missä minä minun tilassani olisin kunniallisten naisten seassa löytänyt hänen vertaisensa. Voivatko he kävellä kuten hän käveli tahi siten iskeä silmää kuin hän iski? Oliko heillä hänen hieno ihonsa, hänen hymyilynsä, hänen jalkansa, hänen kätensä? Hänessä ei ollut täplääkään; hän oli siro varreltaan. Kun hän syleili minua, laski hän käsivartensa ympärilleni kuten enkelin siivet; ja hänen hymyilynsä ympäröi minut hohteellaan, juurikuin aurinko. Naurakaa tahi itkekää minun tähteni, miten hyvänsä haluatte. En tahdo puolustella itseäni — vaan ainoastaan selittää käytöstäni. Te olette hienoa väkeä; mikä hurmasi minut, on jokapäiväinen asia teille. Enkeli tahi piru, puhdas tahi saastainen — hän oli kuitenkin korkeasukuinen nainen ja minä tallirenki.
Ennenkuin aamulla herättiin talossa, lähti nainen suureen, läheiseen tehdaskaupunkiin.