Täällä hän saattoi pienillä säästöillään hankkia itselleen sopivia vaatteita ja kortteerin vierasten kesken, jotka eivät vaivanneet häntä kysymyksillä, niinkauan kuin saivat rahansa hänen asumuksestaan. Täällä minä saatoin käydä hänen luonaan milloin minkin tekosyyn varjossa ja me saimme molemmat yhdessä tuumitella tulevaisuutemme asioista. Minun ei kaiketi tarvitse sanoa teille, että olin luvannut ottaa hänet vaimokseni. Mies minun tilassani naipi aina semmoisen naisen kuin hän.
Kummasteletteko, että olin onnellinen siihen aikaan? Olisin ollut täydellisesti onnellinen, ellei eräs seikka olisi ollut: en nimittäin morsiameni läsnä-ollessa ollut koskaan oikein hyvällä tuulella.
Minä en tahdo sanoa, että tunsin olevani arka tahi epäluuloinen hänen suhteen tahi että olisin hävennyt häntä. Mielipaha, jonka tunsin, tuli siitä, että olin kahdella päällä, olinko nähnyt tämän naisen, ennenkuin varhain aamulla tapasimme toisemme lääkärin luona. Tuon tuostakin kummastelin, kenenkä kasvoista naisen kasvot muistuttivat enkä voinut sitä muistella. Tämä kummallinen tunne, tämä ainoa kysymys, johon en voinut vastata, vaivasi minua niin suuresti, ett'ette voi sitä aavistaakaan. Enimmiten tämä ajatus tuli mieleeni iltasilla, kun kynttilät olivat sytytetyt. Te olette kyllä huomanneet, kuinka vaikeata välistä on muistella unohtunutta nimeä — eikä saada sitä selville, vaikka ajattelisi kuinka kauan hyvänsä. Niin oli minunkin laitani. En voinut muistella, kenenkä näköinen tämä nainen oli.
Kolme viikkoa olimme tuumailleet asioista ja vihdoin saaneet selville, miten kertoisin kotona hankkeitani. Alicia oli ollut palvelustoverini siihen aikaan, kun palvelin ystävällistä isäntääni Lontoossa. Meidän ei nyt enään tarvinnut pelätä, että jonkun odottamattoman tapauksen kertominen olisi äidilleni vahingoksi. Hänen terveytensä oli parantunut huomattavasti kolmen viikon ajalla. Ensi iltana, kun äitini kykeni istumaan tavalliselle paikallensa teepöydän ääreen, rohkaisin mieltäni ja kerroin aikomani ruveta naimaan. Äitini syleili minua ja huudahti ilosta:
"Voi Francis!" sanoi hän, "iloitsen sydämeni pohjasta, että sinulla tulee olemaan joku joka huvittaa ja hoitaa sinua minun kuoltuani!"
Mitä täti Chanceen tulee, voitte minun sanomattakin helposti käsittää, mitä hän teki. Voi, jos tosiaan kortit voisivat jotakin ennustaa, kuinka kammottavasti ne sinä iltana ennustivat!
Päätettiin, että toisin morsiameni mukanani päivällisille seuraavana päivänä.
10.
Minä tunnustan ylpeilleeni Aliciasta, kun määräaikana toin hänen pieneen, yhteiseen huoneesemme. Alicia ei ollut koskaan ennen silmissäni ollut niin kaunis kuin sinä päivänä. Minulla ei koskaan ollut tapana pitää lukua naisten vaatteista; hänen vaatteitansa minä kuitenkin tarkastelin yhtä tarkkaan kuin itse olisin ollut nainen! Hänellä oli musta silkkihame, sileä, valkoinen raji ja ranne-hihat, ja päässä yksinkertainen myssy valkoisella ruusulla. Äitini, joka oli pukeutunut parhaimpiin juhlavaatteisin, nousi hämmästyneenä ylös tervehtääkseen vastaista miniäänsä. Äitini astui muutaman askeleen eteenpäin, osaksi hymyillen, osaksi itkien — hän katsoi Aliciaa suoraan silmiin — ja seisahtui äkkiä. Silmänräpäyksessä äitini posket kalpenivat; hänen silmänsä tuijottivat säikähtyneenä eteenpäin; hänen kätensä vaipuivat hermottomina alas. Hän horjui ja kaatui tätini syliin, joka seisoi hänen takanansa. Hän ei pyörtynyt; hän oli tunnoillansa. Hän katseli vuorotellen Aliciaa ja minua.
"Francis", sanoi hän, "eivätkö tämän naisen kasvot muistuta kenestäkään?"