Varjo lankesi ikkunalle, äitini lausuessa näitä sanoja. Minä silmäilin varjoa. Alicia Warlock oli palannut! Hän vakoili meitä matalan ikkuna-varjostimen yläpuolelta. Ne olivat samat onnettomat kasvot, jotka olivat ravintolan makuuhuoneessa tarkastaneet minua! Sama pieni, sievä käsi, joka oli pitänyt murha-aseen, puukon. Olin siis nähnyt häntä, ennenkun tapasimme toisemme kylässä. Naisen haamu! Naisen haamu!
11.
En toivo kenenkään hyväksyvän, mitä nyt olen kertova itsestäni.
Kolme viikkoa siitä päivästä, jona äitini oli selvästi osottanut Alician olleen sen naisen, jonka minä unissa näin, vein Alician kirkkoon, jossa meitä vihittiin. Olin vallan hurmautunut. Sanon sen vieläkin kerran, olin ihan lumottu.
Juuri vähää ennen häitäni hajauntui pieni perheemme. Äitini oli riitautunut sisareni kanssa. Äitini, joka uskoi unen olevan totta, vaati kiihkeästi, että rikkoisin liittoani. Tätini, joka luotti korttiinsa, kehotti minua naimaan.
Tämä eriäväisyys mielipiteissä synnytti riitaa heidän kesken, jonka kestäessä täti Chance — joka ei lainkaan tietänyt olevansa taika-uskoinen — laski kortit pöytään ja nämä ennustivat minulle onnea aviollisessa elämässäni. Sitten täti kysyi äidiltäni, kuinka kukaan muu kuin "sokea pakana voi olla niin jumalaton, että hän uskoo unia nähtyään näitä korttia!" Tätä puhetta ei äitini voinut kärsiä; kiivaita sanoja lausuttiin kummaltakin puolen; täti Chance palasi vihoissaan ystävänsä luo Skotlantiin. Hän jätti minulle kirjeen, jossa tulevaisuuteni kuvailtiin korttien antamien tietojen mukaan — sekä sen ohessa osoitteen, mihinkä voisin lähettää postissa rahoja hänelle.
"Lähellä oli se päivä", kirjotti täti, "jolloin Francis'en tulisi muistaa, mitä hän oli velkaa täti Chancelle, joka rehellisesti eli leskenä kolmella kymmenellä punnalla vuodessa".
Äiti oli kieltänyt suostumuksen antamista naimiseeni; niinikään kielsi hän tulemasta häihin ja käymästä Alician luona. Tähän hänen päätökseensä ei ollut viha syynä. Koska äitini varmaan uskoi unen ennustaneen totta, pelkäsi hän suuresti vaimoani. Huomasin tämän — ja annoin hänelle anteeksi. Ei pahaa sanaakaan lausuttu meidän välillämme. Ainoa onnellinen muistoni — vaikk'en noudattanut äitini mieltä naimisen suhteen — on, että aina rakastin ja kunnioitin hyvää äitiäni.
Mitä vaimooni tulee, hän ei ollut pahoillaan siitä, että hänen ja hänen anoppinsa keskinäinen väli oli huono. Yhteisestä suostumuksesta emme koskaan puhuneet keskenämme tästä asiasta. Me asetuimme asumaan edellämainittuun tehdaskaupunkiin ja pidimme huoneita matkustavaisia varten. Ystävällinen isäntäni antoi minulle omasta pyynnöstäni vuotuisen apurahan sijaan yhtä haavaa suuremman rahasumman. Tällä rahalla pääsimme hyvään alkuun ja hankimme tarpeitamme. Alussa toimi menestyi hyvin. Olin silloin onnellinen ihminen.
Vastoinkäymiseni alkoivat, kun äitini uudelleen sairastui. Lääkäri tunnusti, kun kysyin häneltä äitini tilaa, että tällä kertaa oli vaara tarjona. Kuultuani tämän, olin tietysti paljo äitini luona. Vaimoni toimeksi jäi tälläaikaa liikkeemme hoitaminen. Vähitellen huomasin, että hän rupesi kohtelemaan minua toisin kuin ennen. Kohta kun käänsin selkäni, teki hän tuttavuutta epäluulon-alaisten ja irstasten henkilöiden kanssa. Eräänä päivänä huomasin hänen olennossaan jotakin, joka herätti minussa luulon, että hän oli maistellut väkeviä juomia. Ennenkun viikko oli loppunut, olin vakuutettu hänen taipumuksestaan. Ennen hän oli seurustellut päihtyneiden kanssa, nyt oli hän alkanut itse päihtyä.