Kolme viikkoa kului. Vaimoni yhä kielsi antamasta puukkoa käsiini; ja yhä minä suuresti pelkäsin maata samassa huoneessa kuin hän. Minä kävelin ympäri öisin tahi istuin puoli nukuksissa tuvassamme tahi valvoin äitini vuoteen ääressä. Ennenkun äsken alkaneen kuukauden ensimäinen viikko oli päättynyt, kohtasi minua kova onnettomuus: äitini kuoli. Tämä tapahtui vähää ennen syntymäpäivääni. Hän oli halunnut elää siihen päivään saakka. Minä olin äitini luona hänen kuolinhetkellään. Hänen viimeiset sanansa täällä mailmassa olivat lausutut minulle:
"Älä palaa sinne, poikani — älä palaa".
Minun täytyi kuitenkin palata, vaikkapa vaan valvoakseni vaimoni hankkeita. Äitini sairauden viime päivinä oli vaimoni pahuudessaan tehnyt minun hyvin surulliseksi, selittäessään että hän tahtoi käyttää oikeuttaan olla saapuvilla äitini maahanpaniaisissa. Vaikka kovasti vastustelin, pysyi hän kuitenkin aikomuksessaan. Maahanpaniaisia varten määrättynä päivänä hän, yllytettynä ja hävytönnä väkevien juomien nauttimisesta, tunkeusi luokseni ja vannoi kävelevänsä ruumissaatossa äitini haudalle.
Entisten kärsimysten lisäksi tämä viimeinen solvaus oli suurempi, kuin että olisin voinut sitä kärsiä. Se teki minun melkein mielipuoleksi. Minä löin vaimoani.
Kohta lyötyäni, kaduin. Vaimoni ryömi sanaakaan hiiskumatta huoneen loukkoon ja katseli minuun tuimalla silmäyksellä. Tästä silmäyksestä veri kohta suonissani hyytyi. Ei ollut nyt aikaa miettiä mitään sovintoa. Minun täytyi etsiä itselleni turvallista paikkaa, kunnes maahanpaniaiset olivat olleet. Minä salpasin vaimoni hänen makuukamariin.
Kun minä laskettuani äitini hautaan palasin kotia, huomasin Alician istuvan vuoteen vieressä pitäen myttyä polvillaan ja suuresti muuttuneena sekä kasvojensa että olentonsa puolesta. Hän katsoi tyynesti minuun; hän puhui erinomaisen tyynellä äänellä — kaikki hänessä näytti olevan teeskenneltyä.
"Ei kukaan ihminen vielä koskaan ole minua lyönyt", sanoi hän. "Puolisollani ei tule olemaan syytä lyödä minua toistamiseen. Aukase ovet ja anna minun mennä matkoihini".
Hän kävi ohitseni ja lähti pois talosta. Minä näin hänen kävelevän pitkin katua ylöspäin.
Oliko hän lähtenyt pois hyvässä tarkoituksessa? Valvoin koko yön ja odotin. En kuullut askeltakaan, joka olisi ilmottanut kenenkään lähestyvän. Seuraavana yönä laskeusin levolle väsyneenä uupumukseen saakka, vaan en riisunut vaatteita yltäni, enkä sammuttanut kynttilää. Untani et mikään häirinnyt. Kolmas, neljäs, viides, kuudes yö kului, eikä mitään tapahtunut. Vielä seitsemäntenä yönä minä levolle mennessäni pelkäsin jotakin tapahtuvan; nytkin oli minulla vaatteet päälläni, ovi oli suljettu, avain pöydällä, kynttilä paloi.
Uneni oli levoton. Heräsin pari kertaa tuntematta mitään mielipahaa. Herätessäni kolmannen kerran palasi tuo kauhea väristys, joka minulla yöllä oli tullut yksinäisessä ravintolassa ja herätti minun heti.