"Kiitoksia kaikesta hyvyydestänne, armollinen herra. Te ette näe minua huomenna hengissä. Tällä kertaa nainen on tappava minut. Pankaa mieleenne sanani — nainen on tappava minut".
"Rakkahani, eipä tuo nainen voinut tappaa teidät Englannissa; mitenkä hän sitten voisi tappaa teidät täällä Franskassa?"
"Minä olen, armollinen herra, aivan vakuutettu siitä, että hän on etsivä minut täällä. Kello 2 aamulla syntymäpäivänäni olen minä hänen jälleen näkevä ja silloin se on viimeinen kerta".
"Luuletteko siis tosiaan, että hän tappaa teidät?"
"Luulen kyllä, armollinen herra. Hän on tappava minut — puukolla".
"Vaikkapa Rigobertkin on täällä sisällä puolustamassa teitä?"
"Minä olen tuomittu. Viisikymmentä Rigobertiä ei voisi suojella minua".
"Ja kuitenkin haluatte, että joku valvoisi täällä luonanne?"
"Tuo oli vaan pelkkää heikkoutta, armollinen herra. En tahdo mielelläni olla yksinäni kuolinvuoteellani".
Minä silmäilin tohtoria. Jos hän olisi kehoittanut minua, olisin minä varmaan pelkästä sääliväisyydestä tunnustanut Francis Rawenille, minkä ilveen olimme hänelle tehneet. Mutta tohtori tahtoi pysyä kokeessaan; hänen kasvonsa selvään osoittivat että pitäisin suuni kiini.