Yksi ainoa seikka, joka oikein kummastutti minua tavatessani vieraat hopeahäissä, on tässä vain mainittava. Eräs etevä nainen oli tässä iloisessa juhlassa hiukan alakuloinen. Tämä nainen oli juuri juhlan kuningatar, itse talon emäntä.
Illan kuluessa huomautin herra Beldheimerin vanhimmalle pojalle tätä asiaa. Koska olin perheen vanha ystävä, saatoin puhua hänelle, kuten vanhalle tutulle ainakin.
"Meillä on ollut hyvin ikävä tapaus täällä", sanoi nuori Beldheimer; "eikä äitini vieläkään ole voinut mielestään poistaa tuota ikävää juttua. Useita vuosia sitten, kun sisareni vielä olivat lapsia, oli meidän talossamme muuan englantilainen lastenhoitaja. Hän lähti meiltä pois mennäkseen naimisiin, kuten meille silloin kerrottiin. Emme ole sen kovemmin kuulleet puhuttavan hänestä, ennenkun 8 eli 10 päivää sitten, jolloin äitini sai kirjeen, jossa entinen lastenhoitaja sanoi olevansa suuressa kurjuudessa ja hädässä. Monen arvelun perästä oli hän erään ystävällisen rouvan kehoituksesta rohjennut kirjoittaa entiselle isännälleen ja muistuttaa heitä menneistä ajoista. Te tunnette äitiäni; hän on sekä hyväsydämmisin että kaikesta pahasta tietämättömin nainen mailmassa: on mahdotonta saada häntä uskomaan, että mailmassa löytyy niin paljon pahaa. Äitini vastasi kirjeelle ensi postissa, käski englantilaisen naisen tulemaan luoksemme ja lähetti myöskin hänelle rahoja matkakustannuksia varten. Kun isäni tuli kotia ja sai kuulla, mitä oli tapahtunut, kirjoitti hän kohta asiamiehelleen Lontoossa, pyytäen että tämä kuulustelisi lastenhoitajan elämänvaiheita ja ilmoitti, missä hän oli asunut. Ennenkun asiamiehen vastaus ehti saapuakaan, tuli lastenhoitaja luoksemme. Isääni hän teki inhottavan vaikutuksen. Asiamiehen kirje, joka saapui muutamia päiviä myöhemmin, herätti isässäni epäluuloja. Lähdettyänsä luotamme oli lastenhoitaja elänyt mitä häpiällisimmällä tavalla. Isäni puhutteli häntä kahdenkesken: hän tarjosi naiselle, jos hän lähtisi pois talostamme, rahasumman, jotta hän voisi palata Englantiin. Jos hän ei suostuisi lähtemään, uhkasi isäni valittaa asiasta asianomaisille ja nostaa hälinän. Nainen otti rahat vastaan ja lähti pois meiltä. Paluumatkallaan Englantiin näkyy nainen jääneen Metziin. Helposti voitte huomata, mimmoinen nainen hän on, saatuanne tietää, että tämä nainen toissa päivänä seurusteli muutamassa kapakassa kauniin tallirenkinne, Joseppi Rigobertin kanssa".
Nuoren Beldheimerin kertoessa näitä tapauksia, rupesin asioita muistelemaan. Mieleeni johtui, mitä Francis Rawen oli kertonut vaimonsa olosta Saksassa lastenopettajana. Hämärä aavistus asiain todellisesta laadusta tunki sieluni läpi.
"Mikä oli hänen nimensä?" kysyin minä.
"Alicia Warlock", vastasi nuori Beldheimer.
Kuultuani tätä nimeä mainittavan, oli minulla vaan yksi ainoa ajatus: kiireimmän kautta palata kotia. Kello oli silloin kymmenen ehtoolla; viimeinen rautatiejuna Metziin oli jo aikoja sitten mennyt. Ilmotettuani sopivalla tavalla nuorelle ystävälleni asianhaaroja, sovin hänen kanssaan siten, että lähtisin ensimäisessä aamujunassa, enkä odottaisi aamiaista, kuten muut vieraat, jotka aikovat olla siellä yötä.
Yön kuluessa mietin monta kertaa, miten lienee asiain laita Maison Rougessa. Tuon tuostaki johtui sama ajatus mieleeni palatessani kotia varhain aamulla — maaliskuun 1 päivänä. Kuten tapauksista tuli selville, oli ainoastaan yksi henkilö talossa, joka tiesi, mitä todella oli tapahtunut tallissa Francis Rawenin syntymäpäivänä. Kertokoon nyt Joseppi Rigobert itse teille vuorossaan kertomuksen lopun — sillä tapaa kuin hän ennen oli kertonut lakimiehelleen ja minulle.
Neljäs kertomus.
Joseppi Rigobertin kertomus, jonka hän kertoi puollustajalleen oikeudessa.