"Minä suutelen kaikkia kauniita eläimiä" sanoi hän. "Enkö ole suudellut teitä?"
Näin viehättävästi selitettyään käytöstään riensi nainen takasin ylös rappusia. Minä jäin jälkeenpäin nähdäkseni, oliko tallin ovi lukittuna. Tultuani ylös huomasin kummallisesti kyllä naisen juuri samassa astuvan ulos englantilaisen kamarista.
"Aivoin juuri tulla alas taasen huutaakseni teille", sanoi nainen.
"Mies tuossa huoneessa rupee taasen mellastamaan".
Hullun englantilaisen ääni kohtasi taasen korviamme.
"Rigobert! Rigobert!"
Tällä kertaa hän oli hirveä nähdä. Hänen silmänsä tuijottivat hurjasti eteenpäin. Kylmä hiki valui hänen kasvojensa yli. Kauheassa pelvossaan väänteli hän käsiään ja osotteli taivasta. Kaikilla niillä merkeillä ja liikenteillä, joita ihminen mahdollisesti saattaa käyttää, rukoili englantilainen minua, etten jättäisi häntä yksinänsä. En voinut tosin olla nauramatta. Mikä aate tuo oli, että minä jäisin hänen luokseen ja jättäisin ihanan ystäväni yksinänsä toiseen huoneesen!
Käännyin oveen päin. Kun tuo mielenviassa oleva raukka huomasi, että olin hankkeessa lähteä pois, huusi hän epätoivossaan niin kimeällä äänellä, että pelkäsin nukkuvien tallirenkien heräävän tuosta huudosta.
Kaikki ihmiset, jotka minun tuntevat, tietävät, kuinka suuri mieleni tyyneys on tärkeissä tapauksissa. Aukasin arkun, jossa englantilaisen liinavaatteet olivat, otin suuren tukon nenäliinoja ja panin muutamia kapulaksi hänen suuhunsa ja toisilla taasen sidoin hänen kätensä kiini. Ei enää ollut mitään pelkoa, että hän herättäisi renkejä. Sidottuani viimeisen solmun, katsahdin ylös.
Ovi englantilaisen ja minun huoneeni välillä oli avoinna. Kaunis ystäväni seisoi kynnyksellä ja katseli häntä, joka makasi aivan voimatonna vuoteellaan sekä minua, joka juuri sidoin kiini viimeisen solmun.
"Mitä siellä toimitte?" kysyin minä. "Minkä vuoksi aukasitte oven?"