"Eikö mitään ole tapahtunut, sittenkuin viimein kävin täällä?"
"Ei, ei mitään, mutta…"
Tohtori nosteli kulmakarvojaan jonkunmoisella komillisella epätoivon katseella.
"Vahinko, vahinko, rouva Fairbank!" sanoi tohtori. "Ei mitään ole tapahtunut. Romantisuuden päivät ovat olleet ja menneet".
"Kello ei ole vielä kaksi", vastasi emäntäni hiukan kiukkuisesti.
Tallista tuli aamulla väkevä haju. Rouva Fairbank piti liinaa nenänsä edessä ja kävi pois pihasta pohjoisen portin kautta, jonka kautta kuljettiin puutarhaan ja asuinhuoneisin. Minä sain käskyn seurata häntä ja tohtoria. Kun paraiksi oli päästy jonkun matkan päähän talli-löyhkästä, alkoi rouva Fairbank taasen kysellä minulta. Hän ei ottanut uskoakseen, ettei mitään ollut tapahtunut hänen poissa-ollessaan. Minä vastasin hänelle mitä paraimmasti tuota pikaa voin ja tohtori seisoi nauraen vieressämme. Sillä tavoin kuluivat minuutit, kunnes kello löi kaksi. Nyt sanoi rouva Fairbank tahtovansa käydä englantilaista katsomassa hänen kamarissaan. Suureksi mielihyväkseni tohtori yritti saada häntä luopumaan tästä aikeestansa.
"Olettehan kuulleet, että Francis on juuri nukkumaisillaan", sanoi hän. "Jos käytte hänen kamariinsa, saatatte häiritä häntä. Kokeeni menestymiselle on aivan tärkeätä, että hän saapi hyvän yörauhan sekä että hän sen itsekin myöntää ennenkuin kerron hänelle asian todellista laitaa. Minun täytyy, rouvaseni, lääkärinä pyytää, että annatte hänen olla rauhassa".
Emäntäni vastahakoisesti luopui aikeestaan. Vilkas keskustelu syntyi niiden välillä, joka kesti ainakin viisi minuutia. Vihdoin täytyi rouva Fairbankin myöntyä — sillä kertaa.
"Puolen tunnin perästä", sanoi hän, "Francis joko nukkuu sikeästi tahi on hän taasen valveella. Puolen tunnin perästä palaan tänne taasen."
Rouva Fairbank tarttui lääkärin käsivarteen. He palasivat takasin asunhuoneisin.