Emäntäni oli innoissaan ja mielenliikutuksissaan. Tohtori joka oli hänen seurassaan, kysyi naurahtaen:
"Onko Francis valveilla vai nukkuuko hän?"
"Hän on ollut hiukan levoton. Mutta nyt hän taasen on tyyntynyt. Jollei häntä häiritä", lisäsin minä estääkseen rouvaa nousemasta ylös portaita… "on hän vaipuva sikeään uneen."
"Eikö mitään ole tapahtunut sitten, kun viimeksi kävin täällä?"
"Ei, ei mitään, mutta…"
Tohtori nosteli kulmakarvojaan jonkinmoisella koomillisella epätoivon katseella.
"Vahinko, vahinko, rouva Fairbank!" sanoi tohtori. "Ei mitään ole tapahtunut. Romanttisuuden päivät ovat olleet ja menneet."
"Kello ei ole vielä kaksi", vastasi emäntäni hiukan kiukkuisesti.
Tallista tuli väkevä haju. Rouva Fairbank piti liinaa nenänsä edessä ja meni pois pihasta pohjoisen portin kautta, jota tietä kuljettiin puutarhaan ja asuinhuoneisiin. Minä sain käskyn seurata häntä ja tohtoria. Kun parahiksi oli päästy jonkun matkan päähän tallista, alkoi rouva Fairbank taasen kysellä minulta. Hän ei ottanut uskoakseen, ettei mitään ollut tapahtunut hänen poissaollessaan. Minä vastasin hänelle miten paraiten taisin ja tohtori seisoi nauraen vieressämme. Sillä tavoin kuluivat minuutit, kunnes kello löi kaksi. Nyt sanoi rouva Fairbank tahtovansa käydä englantilaista katsomassa hänen kamarissaan. Suureksi mielihyväkseni tohtori yritti saada hänet luopumaan tästä aikeesta.
"Olettehan kuullut, että Francis on juuri nukkunut", sanoi hän… "Jos menette hänen kamariinsa, saatatte häiritä häntä. Kokeeni menestymiselle on tärkeää, että hän saa häiritsemättä nukkua sekä että hän sen itsekin myöntää, ennenkuin kerron hänelle asian todellisen laidan. Minun täytyy, rouvaseni, lääkärinä pyytää, että annatte hänen olla rauhassa."