Meidän vielä puhuessamme tuli hän itse alas ja istuutui seuraamme. Hän oli edelleenkin yhtä luonnottoman levollinen sir Percivalinkin läsnä ollessa. Kun aamiainen oli loppunut, sai sir Percival tilaisuuden lausua hänelle yksityisesti muutamia sanoja. Heidän keskustelunsa riitti vain pari tai kolme minuuttia, jonka jälkeen hän poistui rouva Veseyn kanssa, samalla kun sir Percival tuli minun luokseni. Hän sanoi pyytäneensä Lauralta, ett'ei Laura luopuisi oikeudestaan olla se, joka yksinomaan voi määrätä avioliittonsa määräpäivän. Hän oli silloin vain sanonut olevansa tyytyväinen siihen, mitä päätettiin, ja pyytänyt häntä lausumaan toivomuksensa neiti Halcombelle.
Mutta minulla ei ole kärsivällisyyttä kirjoittaa enempää. Tässä tapauksessa kuten kaikessa muussakin on sir Percivalin onnistunut saada tahtonsa täytetyksi säilyttämällä kunniansa huolimatta kaikesta siitä, mitä minä voin vastaan väittää. Hänen toivomuksensa ovat luonnollisesti nyt samat kuin hänen tullessaan ja sittenkun Laura on antanut suostumuksensa ehdottomasti uhrautua avioliittoon, on hän, Laura, yhäti hiljainen, toivoton ja välinpitämätön. Samalla kun hän erosi kaikista niistä pikku muistoista, joita hänellä oli Hartrightiltä, näyttää hän tulleen tunteettomaksi ja kylmäksi. Kello on ainoastaan kolme iltapäivällä minun kirjoittaessani näitä rivejä, ja sir Percival on jo jättänyt meidät onnellisen sulhasen kiireellä järjestääkseen kaikki nuoren puolisonsa vastaanottamiseksi kotonaan Hampshiressä. Jollei jotakin erikoista tapahdu, menevät he naimisiin juuri siihen aikaan, kun hän alusta asti on toivonutkin — ennen vuoden loppua. Onpa kuin kynä polttaisi sormiani kirjoittaessani tätä!
Marraskuun 13 päivänä. — Uneton yö levottomuuden tähden Lauran vuoksi. Aamupuoleen päätin minä koettaa, eikö jokin vaihtelu voisi saada häntä eloisammaksi. Varmaankaan ei hän voi jäädä tähän välinpitämättömyyden uinailuun, jos minä vien hänet pois Limmeridgestä vanhojen, rakkaiden ystävien luo. Hieman mietittyäni päätin minä kirjoittaa Arnoldin perheelle Yorkshireen. He ovat yksinkertaisia, ystävällisiä, vierasvaraisia ihmisiä, jotka hän on tuntenut lapsuudestaan saakka. Vasta pantuani kirjeen postisalkkuun sanoin minä hänelle, mitä minä tein. Minua olisi lohduttanut, jos hän olisi näyttänyt vähänkään yrittävän väittää vastaan. Mutta ei — hän sanoi vain: "Minä tahdon seurata mihin tahansa Sinua, Marian. Luulen kyllä Sinun olevan oikeassa — pieni vaihtelu tekee minulle hyvää."
Marraskuun 14 päivänä. — Minä kirjoitin herra Gilmorelle, mainitsin hänelle todellakin näyttävän siltä, kuin tästä onnettomasta avioliitosta tosi tulisi, ja ilmoitin myöskin suunnitelmani koettaa, eikö matka tekisi Lauralle hyvää. Minulla ei ollut sydäntä mennä joihinkin yksityiskohtiin. On aikaa kyllä siihen, kunhan vuosi lähenee loppuaan.
Marraskuun 15 päivänä. — Kolme kirjettä minulle. Yksi Arnoldin perheeltä, täynnä riemua saada nähdä Lauraa ja minua. Toinen yhdeltä niistä herroista, joille minä kirjoitin paikan hankkimisesta Walter Hartrightille. Hän vastaa olleensa kyllin onnellinen täyttääksensä pyyntöni. Kolmas oli Walterilta itseltään — hän on niin kiitollinen, poloinen nuori mies, siitä että minä olen auttanut häntä jättämään kodin, isänmaan ja ystävät! On muodostettu yksityinen seura tekemään kaivamistöitä ja tutkimuksia Keski-Amerikan hävitetyissä kaupungeissa ja se on juuri matkalla Liverpoolista. Taiteilija, jonka piti seurata mukana piirustaakseen kaikki, oli menettänyt rohkeutensa ja "yhdentenätoista hetkenä" kieltäytynyt tulemasta. Nyt saisi Walter hänen paikkansa. Kuusi kuukautta Hondurasiin tulonsa jälkeen on hän sitoutunut pysähtymään, mutta jos kaivamiset antavat hyvän tuloksen ja varat myöntävät, viipyy hän vuoden. Hänen kirjeensä päättyy lupaukseen kirjoittaa muutamia riviä jäähyväisiksi kaikkien tultua laivalle ja luotsin lähtiessä siltä. Minä voin vain toivoa ja sydämmellisesti rukoilla, että sekä hän että minä olemme menetelleet oikein tässä asiassa. Askele, jonka hän on ottanut, näyttää minusta niin epäilyttävältä, ett'en minä pelotta voi ajatella sitä. Ja kumminkin — kuinka voisin minä odottaa tai toivoa, että hän jäisi kotiin olemaan toimettomana nykyisessä surettavassa mielentilassaan?
Marraskuun 16 päivänä. — Vaunut ovat oven edessä. Laura ja minä olemme valmiit matkustamaan Arnoldin luo.
Polesdean-Lodge, Yorkshire.
Marraskuun 23 päivänä. — Viikko vietettynä uudessa ympäristössä ja näiden ystävällisten ihmisten keskuudessa on tehnyt Lauralle hyvää, vaikk'ei niin paljon, kuin minä olen toivonut. Minä olen päättänyt pysähtyä tänne ainakin vielä viikoksi. Ei hyödytä mitään palata Limmeridgeen, ennenkun on välttämätöntä.
Marraskuun 24 päivänä. — Ikäviä uutisia postissa tänä aamuna.
Tutkimusretkikunta purjehti Keski-Amerikaan tämän kuun 21 päivänä.
Meidän on täytynyt erota tosi rehellisestä miehestä, me olemme
menettäneet uskollisen ystävän. Walter Hartright on lähtenyt
Englannista.
Marraskuun 25 päivänä. Jos eilispäivän uutiset olivat surullisia, niin olivat tämän päivän kirjeet yhtä tärkeitä, Sir Percival Glyde on kirjoittanut herra Fairlielle, ja herra Fairlie Lauralle ja minulle, pyytäen heti meitä matkustamaan kotiin Limmeridgeen.