Tämän ihmeellisen vaiteliaisuuden, jonka hän säilyttää puolisonsa luonteeseen ja käyttäytymiseen nähden häntä kohtaan, huomaan minä niistä harvoista viittauksista hänen viime kirjeessään sir Percivalin luotettavimpaan ystävään, kreivi Foscoon.
Jostakin syystä, jota minä en tunne, näyttää kreivi ja hänen rouvansa muuttaneen ensi suunnitelmansa aivan äkkiä syksyn lopulla, lähtien Wieniin Rooman sijasta, jossa sir Percival ennen lähtöänsä Englannista toivoi heitä tapaavansa. He läksivät Wienistä vasta keväällä ja matkustivat silloin Tyroliin tavatakseen äskennaineita paluumatkalla Englantiin. Laura kuvaa perinpohjin kohtaustansa kreivitär Foscon kanssa ja vakuuttaa minulle huomanneensa kreivitär Foscon niin edullisesti muuttuneen — yhtä levollisena ja ymmärtäväisenä naimisissa ollessaan, kuin oli tuittupäinen ja harkitsematon naimattomana — että minä tuskin enää tunnen häntä saadessani häntä tavata täällä. Mutta itseensä kreivi Foscoon nähden, joka kiinnittää mieltäni paljon enemmän kuin hänen vaimonsa, on Laura suututtavan vaitelias ja harvasanainen. Hän sanoo vain, että kreivi Fosco on hänelle arvoitus ja ett'ei hän tahdo ilmoittaa minulle miltä hän näyttää hänestä, ennenkun minä itse olen saanut nähdä hänet ja muodostaa oman käsitykseni hänestä.
Tämä näyttää ennustavan pahaa kreivistä. Lauralla on enemmän kuin monella muulla lapsen vaisto tuntea ystävä, ja jos minä olen oikeassa luulossani, ett'ei kreivi heti alussa tehnyt suotuisaa vaikutusta häneen, niin olen omasta puolestani vaarassa joutua epäilemään tätä ylhäissukuista ulkomaalaista, ennenkun minä edes olen nähnytkään häntä. Mutta kärsivällisyyttä! Tämä epätietoisuus ei kestä sen kauempaa kuin moni muukaan. Huomispäivä tarjoaa minulle tilaisuuden saada ennemmin tai myöhemmin selvyys.
Kello on lyönyt 12. Minä istun taaskin tässä lopettaakseni kirjoitukseni seisottuani katsomassa avonaisesta ikkunastani.
Yö on tyyni ja lämpöinen ilman kuuvaloa. Tähtiä näkyy vain muutama himmeänä. Puut, jotka sulkevat näköalan joka taholle, näyttävät synkiltä ja läpinäkymättömiltä ja ovat kuin kallioseinä. Kaukaa kuulen minä sammakkojen epäsointuisaa kurnutusta, ja suuren torninkellon valitus kaikuu vielä hiljaisessa yöilmassa kauan sen jälkeen, kun lyönnit ovat vaienneet Haluaisin tietää, miltä Blackwater-Park näyttää päivän valossa. Yöllä se ei miellytä minua ollenkaan.
Kesäkuun 28 päivänä. — Tutkimisen ja havaintojen päivä — monessa suhteessa paljon hauskempi päivä, kuin olin uskaltanut toivoakaan.
Luonnollisesti aloin minä katsella asuinkartanoa.
Itse päärakennus on tuolta aivan liian ylistetyltä kuningatar Elisabethin ajalta. Alakerroksessa on kaksi tavattoman pitkää ja matalaa parveketta yhtäsuuntaisesti toistensa kanssa, ollen varsin synkkiä ja epähauskoja iljettävän perhekuvajoukon takia, joista jokainen on niin ruma, että minä tahtoisin polttaa ne. Ne huoneet, jotka ovat kerroksessa näiden parvekkeiden yllä, ovat jokseenkin hyvässä kunnossa, mutta varsin harvoin käytettyjä. Kohtelias taloudenhoitajatar, joka oli minua johtamassa, tarjoutui näyttämään minulle niitä, mutta lisäsi kumminkin pelkäävänsä, että minä huomaan niiden olevan huonossa kunnossa. Ja kuinka suuri minun kunnioitukseni olikaan kaikkia Elisabethin makuuhuoneita kohtaan koko kuningaskunnassa, kieltäysin minä varmasti katsomasta yläkertaa tomuineen ja homeineen, peljäten tyyten tahrivani siistit vaatteeni. Taloudenhoitajatar sanoi: "Minä olen aivan samaa mieltä, neiti", ja näytti arvostelevan minut viisaimmaksi ihmiseksi, jonka hän pitkään aikaan oli nähnyt. Sen verran on minulla sanomista päärakennuksesta. Kaksi sivurakennusta on rakennettu lisää — yksi kummallekin puolelle kartanoa. Vasen sivurakennus — nyt puoliksi raunioina — oli muinoin itse päärakennus ja rakennettiin se neljännellätoista vuosisadalla. Eräs sir Percivalin esi-isistä äidin puolelta rakensi lisäksi mainitun kuningatar Elisabethin aikana nykyisen päärakennuksen. Taloudenhoitajatar sanoi minulle, että taitavat asiantuntijat ovat arvostelleet vanhan rakennuksen niin hyvin ulko- kuin sisäpuolisen arkitehtuurin olevan erinomaisen kauniin. Tarkemmin tutkiessani huomasin minä, että "taitavat asiantuntijat" voivat harjoittaa asiantuntemustaan oikein arvostellessaan sir Percivalin vanhaa perhepesää terästymällä ensin kaikkea kosteuden, homeen ja rottien pelkoa vastaan. Näissä olosuhteissa myönsin minä aivan epäröimättä, ett'en minä ole mikään asiantuntija, ja esitin, että menettelisimme vanhan sivurakennuksen suhteen aivan samalla tavoin, kuin menettelimme Elisabethin makuuhuoneiden suhteen. Taas sanoi taloudenhoitajatar: "Olen aivan samaa mieltä, neiti", ja taas katsoi hän minuun teeskentelemättömästi ihmetellen minun erinomaisen tervettä arvostelukykyäni.
Sitten siirryimme me oikeanpuoliseen kylkirakennukseen, joka täydentääkseen Blackwater-Parkin ihmeellistä arkitehdillistä sekasotkua oli rakennettu Yrjö II:n hallituksen aikana.
Tämä on rakennuksen asuttava puoli, joka oli korjattu ja pantu kuntoon Lauraa varten. Minun kaksi huonettani ja kaikki parhaimmat huoneet ovat toisessa kerroksessa, ja alakerroksessa on salonki, ruokasali, aamiaishuone, kirjasto ja pieni, sievä huone Lauralle — kaikki nykyisen, loistavan kuosin mukaisia ja aistikkaasti kalustettuja kaikilla nykyajan loistoesineillä. Ei mikään näistä huoneista ole niin suuri ja korkea kuin Limmeridgessä, vaan ne näyttävät kaikki hauskoilta ja miellyttäviltä asua. Sen johdosta, mitä olin ennen kuullut Blackwater-Parkista, pelkäsin minä suuresti raskaita, epämukavia, vanhoja tuoleja, tummia, tahraisia peilejä, likaisia puolimädänneitä seinäpapereja ja kaikkea sitä barbarimaista rojua, jota ihmiset, joilta puuttuu kaikki luonnollinen viihtymisen tunne, pitävät ympärillään, ajattelemattakaan sitä huomaavaisuutta, jota heidän tulisi osoittaa ystäväinsä mukavuutta kohtaan. Mieltäni tyydyttää suuresti huomatessani, että yhdeksästoista vuosisata on luonut tämän tulevan kummallisen kotini ja hävittänyt "vanhan, hyvän ajan" kaikkine tomuineen ja homeineen.