Eteisen lampun valossa katseli Laura minua kalpein kasvoin ja peljästynein silmin.
"Minä olen puolikuollut peljästyksestä", sanoi hän. "Kukahan se voisi olla?"
"Koetamme huomenna ottaa asiasta selvän", sanoin minä. "Älkäämme kuitenkaan sanoko mitään kenellekään, mitä olemme kuulleet ja nähneet."
"Miks'ei?"
"Siksi, että vaiteliaisuus aina on varovaisuutta, ja varovaisuus on meille tarpeen tässä talossa."
Minä pyysin Lauraa menemään heti yläkerrokseen, pysähdyin itse ottaakseni hattuni pois ja silittääkseni hiukseni ja menin kohta sen jälkeen kirjastoon tehdäkseni huomioitani ottaen asiakseni kirjan hakemisen.
Siellä istui kreivi, täyttäen talon leveimmän nojatuolin, levollisesti poltellen tupakkaa ja lukien, jalat eräällä sohvalla, kaulahuivi polvillansa ja paidankaulus auki. Ja siellä istui kreivitär kiltin lapsen näköisenä hänen vieressänsä ja kääri paperosseja. Ei ollut mahdollista, että enemmän herra kuin rouvakaan olisi voinut olla myöhään illalla ulkona ja nyt taasen istua täällä levossa ja rauhassa. Minä huomasin saavuttaneeni kirjastossa käyntini tarkoituksen samana hetkenä, kuin minä katsoin heitä.
Kreivi Fosco nousi ylös kohteliaan nolostuneena ja solmi kaulahuivinsa kohta, kun minä tulin huoneeseen.
"Älkää antako häiritä itseänne", sanoin minä. "Tulin tänne hakeakseni vain erästä kirjaa."
"Kaikki, jotka ovat niin onnettoman lihavia kuin minä, kärsivät kuumuudesta", lausui kreivi vakavalla arvokkaisuudella löyhytellen itseänsä suurella, vihreällä viuhkalla. "Minä toivoisin saavani vaihtaa osaa kelpo vaimoni kanssa. Hän on tällä hetkellä yhtä kylmä kuin kala tuolla lammikossa."