Olin pimeällä puolen katua ja sitä paitsi muutamain tuuheiden puiden varjossa, jotka ojensivat latvojansa erään puutarhamuurimme yli, kun pysähdyin ja katsoin ympärilleni. Toisella, valaistulla puolella, lähellä minua, käveli eräs poliisikonstaapeli hitaasti eteenpäin Regents-Parkia.
Ajoneuvot vierivät sivutseni, avonaiset, kevyet kiesit; kaksi miestä istui niissä.
"Pidätä!" huusi toinen. "Tuossa menee poliisikonstaapeli. Kysykäämme häneltä."
Hevonen seisahtui heti muutamia syltä siitä paikasta, jossa olin.
"Poliisikonstaapeli!" huusi se, joka oli ensin puhunut. "Oletteko nähnyt erään naisen kulkevan tätä katua?"
"Minkälaisen naisen, sir?"
"Hän oli puettu lavendelinväriseen hameeseen."
"Ei, ei", puuttui toinen mies puheeseen. "Teidän antamanne vaatteet olivat hänen sängyssään. Hän on varmaankin mennyt matkoihinsa niissä vaatteissa, jotka hänellä olivat tullessaan meille. Valkoisessa puvussa, poliisikonstaapeli. Valkopukuinen nainen."
"En ole nähnyt häntä, sir."
"Jos Te tai joku Teidän tovereistanne tapaa sellaisen naisen, niin ottakaa hän talteen ja lähettäkää varmasti vartioittuna tällä osotteella. Minä maksan kaikki kustannukset ja lupaan Teille sievän palkkion päälle päätteeksi."