Taas kulki neiti Fairlie vaaleana ja viehättävänä valkoisessa puvussaan ja sievät kasvot suloisesti sitaistuina valkoiseen liinaan, jonka hän oli kiinnittänyt leuan alle, ohitsemme kuuvalossa. Taas odotti neiti Halcombe, kunnes hän oli poistunut, ja jatkoi sitten:
"Huomioni on kiintynyt erityisesti, Filip, uuteen oppilaaseeni syystä, jonka tahdon ilmoittaa viimeiseksi, koska tiedän, että sen täytyy kummastuttaa sinua. Hänen äitinsä oli yhtä sulkeutunut lapsensa kuin itsensäkin suhteen, ja minun täytyy siis itse huomata — minkä minä teinkin ensi päivän läksyistä —, että hänen sielunkykynsä eivät olleet niin kehittyneet, kuin niiden olisi pitänyt olla hänen ijällään. Huomattuani tämän tuotatin minä seuraavana päivänä tuon pikku raukan luokseni, kutsuin kaikessa hiljaisuudessa lääkärin puhelemaan hänen kanssaan ja tekemään, havaintonsa sekä sanomaan sitten minulle mielipiteensä. Lääkäri uskoo hänen tulevan mielipuoleksi. Mutta hän sanoo kumminkin, että hellä ja huolellinen johto ja opetus juuri nyt on hänelle mitä suurimmasta merkityksestä, koska hänen tavaton vaikeutensa käsittää edellyttää myöskin tavatonta voimaa säilyttää ne käsitteet, jotka hän on voinut omata. Nyt et saa kumminkaan uskoa, kallis ystäväni, että minä osotan hellyyttä hölmölle. Tämä pieni Anna Catherick-raukka on herttainen, viehättävä ja kiitollinen tyttönen, joka lausuu mitä viattomimpia ja kauneimpia ajatuksia — joista minä heti esitän näytteen — mitä kummastuttamimmalla, omituisimmalla ja usein peljästyneimmällä tavalla maailmassa. Vaikka hän on varsin siististi puettu, niin todistaa hänen pukunsa kumminkin täydellistä maun puutetta sekä väriin että malliin nähden. Minä pidin siis eilen huolta siitä, että muutamia Lauramme vanhoista, valkoisista hameista ja hatuista muutettaisiin Anna Catherickille, sekä koetin saada häntä käsittämään, että hänen näköisensä pikku tytöt näyttivät sievemmiltä ja somemmilta valkoisessa kuin muun värisessä puvussa. Hän näytti ensin kummastuneelta ja epäröivältä, mutta pian punastui hän kovin ja näytti hyvin ymmärtävän, mitä minä tarkoitin. Hänen pikku kätensä tarttui minun käteeni. Hän suuteli sitä, Filip, ja sanoi niin liikuttavan vakavasti: 'Minä tahdon aina olla valkoisiin puettu, rouva, niin, niin kauvan kuin minä elän. Minulle on oleva avuksi muistaa Teitä ja toivoa, että minä vielä teen Teille mieliksi, vaikka minä menenkin pois enkä koskaan saa enää nähdä Teitä.' Tämä on vain pieni näyte niisti kauneista ajatuksista, joita hän lausuu niin selvällä tavalla. Pikku raukka! Hän saa koko kokoelman valkoisia hameita, joissa on syvät poimut laskettavaksi alas hänen kasvaessaan…"
Neiti Halcombe vaikeni ja katsoi minuun yli pianon.
"Näyttikö se eksynyt nainen, jonka te tapasitte maantiellä, nuorelta?" kysyi hän. "Näyttikö hän kyllin nuorelta ollakseen 22 tai 23 vuotias?"
"Niin, neiti Halcombe, juuri sen ikäiseltä."
"Ja oliko hän omituisesti puettu? Aivan valkoiseen kiireestä kantapäähän asti?"
"Aivan valkopukuinen."
Ennenkun tämä vastaus vielä oli päässyt huuliltani, näkyi neiti Fairlie kolmannen kerran pengermällä, vastapäätä ovea. Sen sijaan että olisi jatkanut matkaansa, pysähtyi hän selkä meihin päin, kumartui yli rintanojan ja silmäsi alas puutarhaan. Minä tuijotin hänen musliinihameeseensa ja päässä olevaan nenäliinaansa, jotka molemmat loistivat hohtavan valkoisena kuuvalossa, ja tunne, jolle en löydä mitään nimeä — tunne, joka alkoi saada sydämmeni vapisemaan ja suoneni rajummin sykkimään — hiipi vähitellen mieleeni.
"Aivan valkopukuinenko?" toisti neiti Halcombe. "Tärkeimmät kirjeen lausunnot ovat sen lopussa, ja minä luen heti sen Teille, herra Hartright. Mutta minä en voi olla pysähtymättä hieman yhtäläisyyteen sen naisen puvun, jonka Te kohtasitte, ja niiden valkeiden hameiden välillä, jotka äitini pikku oppilaan tavaton vastaus aiheutti. Lääkäri on voinut pettyä luullessaan huomaavansa lapsessa puuttuvia sielunkykyjä ja ennustaessaan hänen tulevan mielipuoleksi. Kenties ei hän koskaan ole tullut siksi, ja muinainen kiitollinen ajatus pukeutua aina Valkoseen, joka oli vakava aie lapsella, on kenties yhtä vakava tunne täyskasvuisella naisella."
Sanoin muutamia sanoja vastaukseksi — en tiedä oikein mitä. Koko minun huomioni oli kiintynyt neiti Fairlien valkoiseen pukuun.