"Nyt hän lyö rikki meidän parhaimman nojatuolimme selkänojan, äiti", kuiskasi Sarah.
"Minä palaan elämäni kuluneeseen aikaan ja puhun jaloimmalle ihmisistä", jatkoi Pesca ja kääntäytyi innostuksen liikkeellä yli tuolin selustimen puheineen minua kohden. "Häntä, joka löysi minut suonenvedon voivuttamana merenpohjasta ja nosti minut jälleen ylös ihmisten ilmoille; mitähän sanoin minä toivuttuani tajuihini ja saatuani vaatteet päälleni?"
"Paljon enemmän kuin oli tarpeen", sanoin minä niin vakavasti kuin voin, sillä pienemmästäkin viittauksesta tähän suuntaan oli ehdottomasti seurauksena, että professorin mielenliikutus pyrki puhkeamaan kyyneleihin.
"Minä sanoin", jatkoi Pesca terhakasti, "että minä omistaisin elämäni kalliille Walter-ystävälleni loppupäivikseni — ja niin teenkin. Minä sanoin, ett'en koskaan voisi tulla, onnelliseksi enää, ennenkun olisin tilaisuudessa tekemään Walterille tosi palveluksen — enkä minä ole tuntenutkaan itseäni onnelliseksi, ennenkuin tänä siunattuna päivänä. Mutta nyt", huusi ihastunut pikku mies voimainsa mukaan, "nyt murtautuu tuntemani suuri onni kaikista huokosista, sillä sieluni, uskon, kunniani kautta — tämä palvelus on nyt tehty, ja kaikki, mitä minun enää on sanottava, — hyvin — varsin hyvin tehty!"
Tässä on mainittava, että Pesca piti kunnianaan olla täydellinen englantilainen kieleltään, yhtä hyvin kuin puvultaan, esiintymiseltään ja huveiltaankin. Hän oli painanut päähänsä muutamia meidän omituisimpia sanankäänteitämme ja sirotteli niitä keskustelussa, miten milloinkin sopi, samalla kun hän ainoastaan tarkaten niiden sulosointuisuutta ja aivan tuntematta niiden varsinaista merkitystä, toisteli niitä milloin oikein, milloin väärin ja aina niin nopeasti, että olisi luullut niiden olevan yhden ainoan tavuun.
"Niiden talojen joukossa, joissa minä opetan isänmaani kieltä", sanoi professori, joka eksyi tuohon kauan peitettyyn selitykseen lausumatta sanaakaan tarkemmaksi johdannoksi, "on yksi, varsin kaunis, suuren torin vieressä, jota kutsutaan Portlandiksi. Tiedättehän kaikki, missä se on? Niin, niin — luonnollisesti, luonnollisesti. Siinä kauniissa talossa, hyvät parhaani, asuu kaunis perhekin: äiti, vaalea ja lihava, kolme nuorta neitoa, vaaleita ja lihavia ja isä, vaalein ja lihavin kaikista; hän on mahtava kauppias ja hänellä on kultaa korvia myöten — kaunis mies kenties aikoinaan, mutta nyt ruma, tultuansa kaljupäiseksi ja saatuansa kaksi leukaa. Kuunnelkaa nyt tarkoin! Minä luen jumalaista Dantea noiden kolmen neitosen kanssa ja ah! — Jumal' auttakoon, Jumal'! jos ihmisvoimin voi sanoa, kuinka jumalainen Dante panee pyörälle nuo kolme sievää päätä! Mutta vähätpä siitä — kaikki hyvin — kuta useampia lukutunteja, sitä edullisempi minulle. Huomatkaa nyt! Kuvitelkaa, että minä tänään luen nuorten naisten kanssa kuten tavallista. Me olemme kaikki neljä Danten helvetissä. Seitsemännessä piirissä olemme kiinni, samapa se: kaikki piirit ovat yhtäläisiä noista kolmesta, vaaleasta, lihavasta neitosesta — seitsemännessä piirissä kumminkin takertuvat oppilaani, ja saadakseni heidät vauhtiin taas alan minä kertoa muististani ja selittää, kunnes tulen tulipunaiseksi hedelmättömästä innostuksesta, silloin — kuuluvat saappaat narisevan käytävässä, ja sisään astuu pappa-kulta, mahtava kauppias kaljuine paineen ja kaksine leukoineen. — Haa! hyvät parhaani, minä olen lähempänä selitystäni, kuin te luulettekaan. Oletteko olleet kyllin kärsivällisiä vai oletteko sanoneet itseksenne: mikä tuhat tulimmainen Pescaa vaivaa tänään, hänhän on niin pitkäveteinen?"
Me vakuutimme kaikki varsin mielellämme kuuntelevamme, ja professori jatkoi:
"Kädessään oli pappa-kullalla kirje, ja pyydettyään anteeksi, että hän oli häirinnyt meitä hornan valtakunnassa yksinkertaisilla, maallisilla asioillaan, kääntyi hän noihin kolmeen nuoreen neitoseen ja alkaa, kuten te englantilaiset alatte kaiken, mitä teillä tässä siunatussa maailmassa on toisillenne sanomista, suurella O:lla. 'O' rakkaimpani', sanoo kauppias, 'minä sain kirjeen ystävältäni M:ltä' — nimi on hälvennyt muististani, mutta viispä siitä sen kyllä muistamme, niin, niin — no niin! Pappa sanoo siis: 'minä sain kirjeen ystävältäni M:ltä — ja hän pyytää minua hankkimaan piirustuksenopettajan, joka tahtoisi tulla hänen maatilallensa. Jumal'auttakoon, Jumal', olisipa minua haluttanut käärästä, jos vain olisin yltänyt, käteni hänen kaulaansa ja painaltaa häntä rintaani vasten pitkään ja hartaaseen syleilyyn. Vaan kuten nyt oli, liikahtelin minä vain levottomasti tuolillani. Minä istuin kuin ohdakkeilla ja minun sieluni paloi halusta saada puhua; mutta minä pidätin kieleni ja annoin papan jatkaa samaan suuntaan: 'kenties te tunnette', sanoi tuo hyvä rauhaisa mies pujotellessaan ystävänsä kirjettä edestakaisin peukalonsa ja sormiensa välissä, 'kenties te tunnette jonkun piirustuksen opettajan, jonka minä voisin esittää?' Kolme neitoa katsoi toisiansa ja sanoi sitten: 'Oi, ei hyvä pappa! Mutta tässä on herra Pesca.' — Kun minun nimeni siten mainittiin, en minä voinut enempää pidättäytyä — ajatus teistä, hyvät parhaani, kohosi päähäni — minä hyppään ylös niin kiivaasti, kuin olisi naula ampuutunut lattiasta läpi tuolin täytteen — minä käännyn mahtavaan kauppiaaseen ja sanon: 'paras sir, mies on tiedossa! Maailman ensimmäinen, paras piirustuksen opettaja. Kirjoittakaa hänestä tämän illan postissa, esittäkää ja lähettäkää hän kiluineen kaluineen (englantilainen sananparsi — eikö niin?), lähettäkää hän kiluineen kaluineen huomisella junalla!' — 'No, no', sanoi pappa, 'onko hän ulkomaalainen vai englantilainen?' — 'Englantilainen kiireestä kantapäähän', vastasin minä. — 'Arvossa pidettävä mies?' kysyy pappa. — 'Sir' sanon minä, sillä tämä viimeinen kysymys suututtaa minua, enkä minä aio enää antautua luottavaan puheluun hänen kanssaan, 'sir! neron kuolematon tuli palaa tämän englantilaisen rinnassa samoinkuin hänen isänsäkin ennen muinoin!' — 'Nero on suuri asia hra Pesca, suuri asia!' sanoo kultainen barbaari. 'Me emme suuriakan piittaa nerosta tässä maassa, ellei se ole yhtynyt kunnioitettavaan luonteeseen — mutta silloin olemme me varsin iloisia omatessamme sen. Voiko Teidän ystävänne hankkia joitakin todistuksia — joitakin suosituskirjeitä?' — 'Todistuksia?' sanon minä. 'Haa! Jumal' auttakoon, Jumal'! Totta tosiaan, uskon sen' kokonaisia pinkkoja suosituskirjeitä ja todistuksia, jos Teitä miellyttää.' — 'Pari on kylliksi', sanoo tämä rahakas mies levollisesti. 'Ilmoittakaa hänelle, että hän lähettää ne minulle sekä nimensä ja osoitteensa. Ja — odottakaa, odottakaa, herra Pesca — ennenkun Te menette ystävänne luo, on ehkä paras, että minä annan Teille pienen lipun.' — 'Lipun!' minä sanoin harmistuneena. 'Ei mitään pankkilippuja, jos suvaitsette, ennenkuin minun taitava englantilaiseni on ansainnut ne.' — 'Pankkilippuja!' sanoo pappa suuresti kummastuneena, 'kuka puhuu pankkilipuista? Minä tarkoitan ainoastaan selontekoa ehdoista ja siitä, mitä häneltä vaaditaan. Jatkakaa luentoanne, herra Pesca, ja minä jätän Teille tarpeellisen otteen ystäväni kirjeestä.' — Sitten tarttuu kauppias kynäänsä, musteeseensa ja paperiinsa, ja minä syöksyn alas Danten helvettiin ja kolme nuorta neitoani perästäni. Kymmenessä minuutissa on muistilippu valmis ja isän saappaat narisevat taaskin käytävässä yhä kauemmas. Tästä hetkestä lähtien voin minä uskoni, sieluni ja kunniani kautta pyhäksi vakuuttaa, ett'en minä tiedä, mitä sitten tapahtui. Ihana ajatus, että tilaisuus jo on tullut ja että minun kiitollisuudenvelkani rakkaimmalle ystävälleni maailmassa on kuin maksettu, syöksee päähäni ja tekee minun melkein juopuneeksi ilosta. Kuinka minä lopulta toimitin neitoni ja itseni ylös manalan majoista kuinka minun toiset luentoni sitten sujuivat, kuinka vähäinen päivälliseni liukui alas kurkustani — tästä kaikesta en tiedä enempää kuin kuun ukko. Riittää mielestäni, että seison tässä, vahvana kuin elämä, lämpimänä kuin tuli, onnellisena kuin kuningas, mahtavan kauppiaan muistilippu kädessäni. Ha-ha-haa! hyvä — hyvä — hyvä — aivan hyvä!" Professori kieputti paperia päänsä yllä ja päätti pitkän ja sanarikkaan kertomuksensa terävällä italialaisella mukailullaan englantilaisesta hurraa-huudosta.
Heti hänen vaiettuaan nousi äitini ylös punertavin poskin ja loistavin silmin. Hän tarttui lämpimästi pikku miehen molempiin käsiin.
"Paras, hyvä Pesca", sanoi hän, "minä en ole koskaan epäillyt Teidän todellista ystävyyttänne Walteria kohtaan — nyt olen minä kumminkin enemmän kuin koskaan vakuutettu siitä".