"Ja kaupungin kaikista ravintoloista?"
"Kyllä, herra."
"Ja sinä jätit poliisille sen kertomuksen, jonka minä kirjoitin sinulle?"
"Kyllä, herra."
"No hyvä, ystäväni; olet tehnyt kaikki voitavasi ja niin olen minäkin; siitä saa asia jäädä vastaiseksi riippumaan. Näyttää siltä, kuin me menettäisimme pelin, herra Hartright", jatkoi vanhus palvelijan mentyä. "Tällä hetkellä ainakin ovat nämä naiset nenästäneet meitä, ja ainoa keinomme on odottaa, kunnes sir Percival Glyde saapuu maanantaina. Ettekö tahdo täyttää lasianne? Tämä on hyvää portviiniä — puhdasta, vanhaa, väärentämätöntä viiniä. Minulla on kumminkin parempaa omassa kellarissani."
Me menimme salonkiin — tähän huoneeseen, jossa elämäni onnellisimmat illat olivat kuluneet, tähän huoneeseen, jota tämän viime illan jälkeen en koskaan enää tulisi näkemään. Sen ulkonäkökin oli muuttunut, kun päivät olivat lyhenneet ja ilma kylmennyt. Pengermälle johtavat lasiovet olivat suljetut ja peitetyt paksujen uutimien taa. Lempeän iltahämärän sijaan, jota me olimme niin ihailleet, huikasi nyt silmiämme lampunvalo. Kaikki oli niin muuttunutta — niin ulkona kuin sisälläkin!
Neiti Halcombe ja herra Gilmore istuutuivat pelipöydän ääreen, rouva Vesey vaipui tavalliselle tuolilleen. Ei ollut mitään pakollista heidän illan viettämistavassaan, ja minä tunsin asemani kiusallisen pakon sitä selvemmin verratessani sitä heidän asemaansa. Minä näin, kuinka neiti Fairlie viivytteli nuottitelineen ääressä. Ennen olisin minä etsinyt häntä siitä. Nyt epäröin minä epävarmana — en tietänyt mihin minun olisi pitänyt mennä tai mitä tehdä. Hän silmäsi minuun, otti nopeasti nuottivihon telineeltä ja tuli luokseni.
"Soitanko muutamia näitä Mozartin pikku kappaleita, joista Te tavallisesti niin paljon piditte?" kysyi hän avatessaan kirjan hermostuneen nopeasti ja katsoa tuijottaen siihen puhuessaan.
Ennenkuin minä ehdin kiittää häntä, meni hän pianon luo. Tuoli sen läheisyydessä, jolla minä aina ennen istuin, oli tyhjänä. Hän näppäsi muutamia säveleitä — katsoi taakseen minuun — silmäsi sitten taasen nuotteihinsa.
"Ettekö tahdo istuutua vanhalle paikallenne?" kysyi hän nopeasti ja hiljaisella äänellä.