"Kyllä", vastasin minä. "Hän on varsin heikko ja mielenliikutukseen altis — olen iloinen, että Te olette pitämässä hänestä huolta."
Neiti Halcombe katsoi minua tutkivasti.
"Te ajattelette toisin nyt Laurasta", sanoi hän. "Nyt olette Te taipuvaisempi antamaan hänelle anteeksi kuin eilen."
Ei kukaan järkevä mies antaudu sanakiistaan naisen kanssa. Minä vastasin vain:
"Ilmoittakaa minulle, mitä tapahtuu. Minä en tee mitään, ennenkuin olen saanut kuulla Teiltä."
Hän katsoi yhäti tutkivasti minua. "Minä toivon, että kaikki olisi loppunut, — olisi onnellisesti ja hyvin loppunut, herra Gilmore, ja niin teette varmaan Tekin." Näin sanottuaan poistui hän luotani.
Sir Percival seurasi minua viehättävällä kohteliaisuudella aina vaunun ovelle saakka.
"Jos Te joskus tulette minun paikkakunnalleni", sanoi hän, "niin pyydän minä Teitä muistamaan, että minä mitä mieluisimmasti haluaisin tutustua Teihin lähemmin. Tämän perheen vanha, koeteltu ystävä on aina tervetullut vieras minun talooni."
Tämä mies on todellakin viehättävä — kohtelias, ymmärtävä, aivan ihmeteltävän vähän ylpeä — todellinen gentleman ruumiiltaan ja sielultaan. Kun vaunut vierivät pois, tunsin minä mielihyvällä tahtovani kaikki tehdä palvellakseni sir Percival Glydeä — kaikki maailmassa paitsi valmistaa avioliittosopimusta hänen vaimolleen.