Viikko kului Lontooseen palaamiseni jälkeen ilman että minä sain mitään tietoa neiti Halcombelta.
Kahdeksantena päivänä pantiin kirjoituspöydälleni kirje, johon oli osoite kirjoitettu hänen käsialallaan, sekä joukko muita kirjeitä.
Se sisälsi, että sir Percival Glyde oli nyt saanut varman ja lopullisen suostumuksen ja että avioliitto, hänen toivomuksensa mukaan, tulisi tapahtumaan vuoden lopulla luultavasti joulukuun jälkipuoliskolla. Neiti Fairlien kahdeskymmenesensimmäinen syntymäpäivä oli maaliskuun lopussa. Tämän järjestyksen mukaan tulisi hän siis sir Percivalin puolisoksi kolmea kuukautta aikaisemmin, kuin hän tulisi täys-ikäiseksi.
Minun ei olisi pitänyt hämmästyä, ei tulla surulliseksi ja kumminkin minä sekä hämmästyin että surin. Pieni pettynyt toive neiti Halcomben aivan liian lyhyen kirjeen johdosta sekausi näihin tunteisiin ja auttoi osaltaan saamaan mieleni tasapainostaan koko päiväksi. Kuudella rivillä ilmoitti neiti Halcombe uutisen tulevasta avioliitosta ja kolmella kertoi hän minulle, että sir Percival oli lähtenyt Cumberlandista ja palannut Hampshiressä olevalle maatilalleen. Kaksi viimeistä lausetta sisälsivät ensiksi, että Laura tarvitsee kovin vaihtelua ja jotakin iloista seuraa; toiseksi: että hän tästä syystä oli päättänyt yhdessä hänen kanssaan matkustaa muutamain vanhain ystäväin luo Yorkshireen. Siihen päättyi kirje ilman että sanallakaan selitettiin, mitkä syyt olivat aiheuttaneet neiti Fairlien antamaan suostumuksensa avioliittoon tuskin viikko sen jälkeen, kuin minä viimeksi näin hänet.
Vastaisuudessa selveni tämä kaikki minulle. Minun asiani ei ole kuitenkaan kertoa sitä vain kuuleman mukaan. Neiti Halcombe oli persoonallisesti läsnä näiden asiain tapahtuessa, ja kun hänen kertomuksensa seuraa minun kertomustani, on hän esittävä kaiken aivan niin, kuin se tapahtui. Velvollisuus, mikä minulla vielä on, ennenkun lasken kynän kädestäni, on mainita se teko joka oli minun suoritettava neiti Fairlien avioliiton johdosta, nimittäin hänen avioliittosopimuksensa valmistaminen.
Mutta ei käy oikein selvästi kertominen lukijalle tästä asiapaperista tekemättä ensin selvää nuoren morsiamen varallisuus-suhteista. Koetan tehdä selitykseni lyhyeksi ja selväksi sekä välttää niitä mustia termejä, jotka kuuluvat minun ammattiini. On varsin tärkeätä olla asiasta selvillä. Etukäteen tahdon minä ilmoittaa lukijalle, että neiti Fairlien perintö kysymys mitä lähimmästi koskee tätä hänen kohtaloidensa kertomusta, ja että lukijan täytyy huomaavasti ja tarkkaan pitää mielessään minun antamani tiedot, jos hän tahtoo oikein käsittää ne tapahtumat, jotka ovat vielä kerrottavina.
Neiti Fairlien omaisuus oli kahtalaista laatua, ensiksi kiinteä omaisuus ja maatilat, jotka hän luultavasti saisi periä setänsä kuoltua, ja toiseksi se pääoma, jonka hän ehdottomasti saisi haltuunsa tultuaan täysikäiseksi.
Tehkäämme ensin selkoa maatilasta.
Neiti Fairlien isoisän (jota kutsumme herra Fairlie vanhemmaksi) aikana olivat perintösuhteet Limmeridgen tilaan seuraavat:
Vanhemmalla herra Fairliellä oli kuollessaan kolme poikaa, Philip,
Fredrik ja Arthur. Vanhimpana poikana sai Philip tilan haltuunsa.
Jos hän kuolisi jättämättä poikaa, joutuisi tila toiselle veljelle
Fredrikille, ja jos tämäkin kuolisi ilman poikaperillistä, joutuisi
tila kolmannelle veljelle Arthurille.