"Mikä hellä sydän", huudahti kreivitär ihailun purkauksessa, luoden samalla ilkeän silmäyksen minuun. Hän otti varovasti häkin ja poistui huoneesta.
Kreivi katsoi kelloansa. Huolimatta hänen ponnistuksestaan näyttää levolliselta oli hän nähtävästi kärsimätön asiamiehen viipymisen johdosta. Kynttilät olivat jo kauan sammutetut, ja uuden päivän valo tunkeutui kirkkaasti huoneeseen. Vasta 5 minuuttia kellon lyötyä 7 soitettiin ovikelloa ja asiamies tuli. Hän oli tummapartainen muukalainen.
"Herra Hartright — herra Rubelle", esitteli kreivi. Hän otti asiamiehen — ulkomaisen vakoojan, jollei joka piirre hänen kasvoissaan pettänyt — erilleen huoneen nurkkaan, kuiskasi muutamia salamääräyksiä hänelle ja poistui luotamme. Jäätyämme kahden pyysi herra Rubelle varsin kohteliaasti, että minä suvaitsisin antaa hänelle tarpeelliset määräykset. Kirjoitin pari riviä Pescalle, kehotin häntä siinä antamaan lähetille sinetöidyn kirjeen, piirsin kuorelle osoitteen ja jätin sen herra Rubellelle.
Kun kreivi matkapukuunsa pukeuneena palasi, tarkasti hän kirjeen osoitetta, ennenkun hän lähetti asiamiehen. "Sitäpä uskoinkin!" sanoi hän silmäten synkästi minuun ja esiintyen tästä hetkestä aivan muuttuneesti.
Hän lopetti sälyttämisen, tarkasti sitten matkakarttaansa, teki muistiinpanoja lompakkoonsa ja katsoi väliin kärsimättömästi kelloansa. Minulle ei hän lausunut sanaakaan. Hänen lähtönsä läheinen aika ja se varma todistus, jonka hän oli nähnyt Pescan ja minun välisistä neuvotteluista, oli taas kiinnittänyt hänen huomionsa niihin toimenpiteisiin, jotka olivat hänen pakonsa turvaamiseksi tarpeen.
Hetkinen ennen kahdeksaa tuli herra Rubelle tuoden avaamattoman kirjeeni kädessään. Kreivi katsoi tarkkaan osoitekirjoitusta ja sinettiä — sytytti kynttilän — ja poltti kirjeen. "Pidän sitoumukseni, herra Hartright", lausui hän, "mutta muistakaa, ett'ei tämä asia jää tähän."
Asiamies oli pidättänyt vaunut, joilla hän oli palannut, oven eteen. Hän ja palvelustyttö kantoivat nyt matkatavaroita. Heti tuli rouva Fosco portaita alas tiheä harso silmillään ja valkorottien häkki toisessa kädessään. Hän ei puhutellut minua eipä edes katsonutkaan minuun. Hänen miehensä saattoi hänet vaunuihin. "Seuratkaa minua eteiseen", kuiskasi hän minun korvaani, "tahtoisin puhua kanssanne viime silmänräpäyksessä."
Menin ovesta ulos. Asiamies seisoi pihalla. Kreivi palasi takaisin ja veti minua muutamia askelia mukanaan kauemmaksi eteiseen.
"Muistakaa kolmatta ehtoa!" kuiskasi hän. "Te saatte tekemistä kanssani — minun täytyy saada hyvitys, ennenkun aavistattekaan." Hän tarttui minua käteen ja puristi sitä kovasti, kääntyi ovelle, pysähtyi ja palasi vielä kerran takaisin.
"Vielä sana", lausui hän tuttavallisesti. "Nähdessäni viime kerran neiti Halcomben oli hän kuihtuneen ja sairaan näköinen. Olen huolissani tämän ihailtavan naisen takia. Pitäkää hellää huolta hänestä, herra. Käsi sydämmellä vannotan minä Teitä — pitäkää hellää huolta neiti Halcombesta!"