Nämä olivat hänen viime sanansa, ennenkun hän tunki valtavan ruumiinsa vaununovesta ja ajaja maiskautti hevosen liikkeeseen.
Asiamies ja minä odotimme muutamia minuutteja ovella ja silmäsimme poistuvia vaunuja. Seisoessamme siinä kulkivat toiset vaunut ohitsemme samaan suuntaan, kuin kreivi oli mennyt, ja niiden sivuuttaessa avonaista talonovea katsoi eräs henkilö meitä vaununikkunasta. Taaskin operasalongissa näkemäni muukalainen — tuo ulkomaalainen, jolla oli syvä arpi vasemmassa poskiluussaan.
"Te pysähdytte luonani vielä puoli tuntia, herra!" lausui herra
Rubelle.
"Sen teen."
Me palasimme huoneeseen. Minua ei haluttanut puhutella asiamiestä eikä antaa hänen puhutella minua. Otin taas esille kreivin minulle antamat paperit ja luin sen miehen laatiman hirvittävän kertomuksen tästä salahankkeesta, joka sen oli suunnitellut ja toimeenpannut.
Kertomusta jatkaa Isidor Ottavio Baldassare Fosco.
Pyhän Rooman valtakunnan kreivi, Pronssikruunu-merkin ritari,
Mesopotamian Rosencreuziläisten vapaamuurarien vakinainen
suurmestari, Soitannollisten seurojen, Lääkäriseurojen,
Filosofisten yhdistysten ja Hyväntekeväisyysseurojen jäsen koko
Europassa, y.m. y.m.
Kesällä 1850 tulin minä Englantiin suorittamaan toisen maan puolesta erästä arkaluontoista, valtiollista lähetystehtävää. Omalla edesvastuullani oli minun johdettava ja käytettävä muutamia uskottuja henkilöitä, jotka olivat puolivirallisessa suhteessa minuun — herra ja rouva Rubelle olivat näiden joukossa. Muutamien viikkojen loma-aika oli käytettävänäni, ennenkun minä ryhdyin tehtävääni ja asetuin johonkin Lontoon etukaupunkiin. Uteliaisuutta luottamuspaikkani laatuun nähden en paha kyllä voi tyydyttää. Lausun kaiken mielisuosioni näiden tunteiden johdosta, mutta valitan lämpimästi, että valtiomiehen varovaisuus kieltää niitä täyttämästä.
Olin sovittanut asiani niin, että voin viettää osan äsken mainitsemastani lepoajasta nyttemmin kuolleen, suremani ystävän sir Percival Glyden komealla tilalla. Hän tuli mannermaalta puolisoinensa. Minä tulin sieltä puolisoineni. Englanti on kotionnen tyyssija — kuinka sopikin siis, että me saavuimme sinne näissä samanlaisissa onnellisissa olosuhteissa!
Se ystävyydenside, joka yhdisti Percivalin ja minut, vahveni tähän aikaan liikuttavan sopusoinnun takia raha-asioissamme. Me tarvitsimme rahoja molemmat. Ei koskaan täytettyjä tarpeita! Yleinen puute! Onko yhtään sivistynyttä henkilöä, joka ei tietäisi, mitä tämä merkitsee? Sellaisessa tapauksessa täytyy hänen olla varsin välinpitämätön — tai varsin rikas!