Harsotettu nainen tuli lähemmäksi; hitaasti ja äänet yhä lähemmäksi.
Minä katsoin häntä — katsoin häntä enkä ketään muuta siitä hetkestä.
Ääni, joka rukoili puolestani, heikkeni ja kuului tuskin — äkkiä kohosi se taaskin ja huusi kauhistuneena, epätoivon väreellä minulle, että menisin pois.
Mutta harsotettu nainen oli vallannut koko olentoni — sekä ruumiini että sieluni. Hän pysähtyi toiselle puolen hautaa. Seisoimme kasvokkain hautakivi välillämme. Hän seisoi aivan jalustan sivulla olevan kirjoituksen vieressä. Hameensa kosketti mustia kirjaimia.
Ääni läheni ja kohosi yhä voimakkaammaksi ja kankeammaksi. "Pitäkää kättä silmillänne! Älkää katsoko häneen! Oi, Jumalan tähden, säästä herra Hartrightiä!"
Nainen kohotti harsoansa.
"Omistettu Lauran, Lady Glyden muistolle" — Laura lady Glyde, seisoi itse tämän muistokirjoituksen vieressä ja katsoi minuun yli haudan.
Walter Hartrightin jatkama kertomus.
I.
Alan uuden sivun ja menen viikon eteenpäin kertomuksessani.
Tämä viikko täytyy jättää kertomatta. Sydämmeni heikkenee, sieluni vaipuu pimeään ja hämmennykseen, kun minä vain ajattelen sitä. Niin ei saa olla jos minun, joka kirjoitan, kuten pitää, täytyy voida ohjata teitä, jotka luette. Niin ei saa olla, jos minun täytyy voida pitää johtolanka koko tämän merkillisen tapahtuman läpi selvänä käsissäni.