"Luultavasti olen minä täällä muutamien tuntien kuluttua", sanoin minä, "ja minä pyydän sinua, ett'et tavallisuuden mukaan salli kenenkään tulla sisään minun poissaollessani. Mutta jos jotakin tapahtuisi —."
"Mitä voisi tapahtua?" kysyi hän nopeasti. "Sano minulle suoraan, Walter, onko jokin vaara peljättävissä — minulla on silloin rohkeutta kohdata sitä."
"Ainoa vaara, joka kenties on odotettavissa", vastasin minä, "on, että sir Percival on kenties kutsuttu Lontooseen ilmoittamalla hänelle Lauran pako. Kuten tiedät, piti hän vartijoita kintereilläni ennen matkaani Englannista ja luultavasti tuntee hän minut ulkonäöltä, vaikka minä en tunne häntä."
Hän laski kätensä minun olkapäälleni ja katsoi minua tuskaisen äänettömästi. Minä huomasin, että hän käsitti sen vakavan vaaran, joka uhkasi meitä.
"Ei ole uskottavaa", sanoin minä, "että sir Percival tai hänen kätyrinsä näkevät ja tuntevat minut niin pian, mutta se on kumminkin mahdollista. Ja jollen minä tule kotiin tänä iltana, niin ei sinun pidä tulla levottomaksi, vaan rauhoita Lauraa niin hyvin, kuin voit. Jos saan vähintäkään aihetta uskoa, että minua vartioidaan, kavahdan minä kyllä antamasta kenenkään seurata minua aina tänne taloon asti. Älä epäile minun palaamistani, Marian, vaikka se myöhästyisikin, älä pelkää."
"Ei, en pelkää!" vastasi hän varmasti. "Sinun ei tarvitse katua, Walter, että sinulla on nainen liittolaisenasi." Hän vaikeni ja pidätti minua vielä hetkisen. "Varo itseäsi!" sanoi hän ja puristi levottomasti kättäni — "varo itseäsi!"
Minä poistuin hänen luotaan ja otin ensimmäiset askeleet hyvityksen tiellä — tällä synkällä ja epävarmalla tiellä, joka alkoi asianajajan ovella.
III.
Ei mitään merkillistä tapahtunut minulle matkalla herrojen Gilmoren &
Kyrlen Chancerykadun varrella olevaan konttoriin.
Minun käyntikorttiani vietäessä herra Kyrlelle, muistin minä erään asian, jonka ikävällä huomasin ennen unhottaneeni. Marianin päiväkirja sai minut siihen vakuutukseen, että kreivi Fosco oli avannut hänen ensimmäisen kirjeensä Blackwater-Parkista herra Kyrlelle ja vaimonsa avulla kavaltanut toisen. Hän tiesi siis, missä asioimistolla oli konttorinsa, ja päättäisi luonnollisesti, että jos Marian tarvitsisi apua ja neuvoa Lauran pelastuksen jälkeen mielisairaalasta, hän varmaan hakisi sitä herra Kyrleltä. Tässä tapauksessa oli hänen Chancerykadun varrella oleva konttorinsa se paikka, jota sir Percival ja kreivi ennen kaikkea käskisivät vartioida; ja jos samoja henkilöitä käytettäisiin vakoilemaan minua kuin ennen matkaani Englannista, tulisi minun palaamiseni heidän tietoonsa jo tänä päivänä. Minä olin tosin valmistautunut mahdollisuuteen tulla kadulla tunnetuksi, mutta suurin, tähän konttoriin yhdistetty vaara ei ollut pölähtänyt tätä ennen päähäni. Oli nyt myöhäistä korjata tätä onnetonta erehdystä — myöhäistä toivoa, että olisin pyytänyt asianajajaa kohtaamaan minua jollakin toisella, sovitulla paikalla. Minä voin vain nyt päättää olla varovaisempi poistuessani Chancerykadulta ja olla missään tapauksessa menemättä suoraan kotiin.