"Niin", minä huudahdin, sillä tahdoin kernaasti suunnata keskustelun toisaalle, "älä sano rouva Mainwaringille mitään, jonka tahdot unohdettavaksi! Tosiasioiden muistaminen on hänen vahva puolensa. Hän kirjottaa ihmeellisiä artikkeleita — ne ovat täynnä numeroita, jotka saattavat tavallisen ihmisen pään pyörälle — ja julkaisee ne kansantajuisissa aikakauslehdissä tilastotieteilijä Willonghbyn nimellä. Salli minun esittää sinulle tilastollinen henki!"
Mutta Pasquale omisti minulle huomionsa vain puolittain. Minä saatoin arvata, mihin johtopäätöksiin Judithin huomautukset olivat hänet vieneet, ja minä saatoin ymmärtää, mitä johtopäätöksiä Judith toivoi hänen tekevän. Tänä iltana tunne-elimeni nähtävästi olivat tavallista herkemmät.
"Ordeyne", hän sanoi, "sinä olet porsas, porsaan isoisä —."
"Hou!" Carlotta huudahti — tämä oli jotakin, jota hän ymmärsi.
"Mikset esittänyt minua rouva Mainwaringille vuonna 1894? Minä vakuutan, että kahdenkymmenen vuoden aikana olen luullut olevani erittäin tuttavallisessa suhteessa tähän mieheen, mutta hän ei milloinkaan ole edes maininnut minulle teidän nimeänne."
"Seer Marcous väittää, että Pasquale on huono ihminen", huomautti Carlotta rikkiviisaasti, juotuaan kulauksen appelsiinilimonadia — äitelä juoma, jota hän rakastaa.
Pasquale keikautti kaunista päätään taapäin ja nauroi taas kevytmielisyydessään, ja Judith hymyili.
"Lasten ja imettäväisten suusta, j.n.e.", sanoin minä selitellen.
"Totta puhuen", sanoi Pasquale Judithille, "minä en aavistanutkaan, että Ordeynellä oli niin läheinen ystävätär."
"Luulen, että olemme olleet hyvät ystävät, Marcus, emmekö olekin?" sanoi Judith ja kääntyi puoleeni kohauttaen sievästi olkapäitään.